Kolumni: Omistajaohjausta Keusoteen

Arto Hägg

Keusote kysyi kuntalaismielipidettä terveysasemaverkostosta. Palaute oli yksiselitteinen: 70% haluaa jatkaa nykyisellä mallilla. Toimipisteiden karsinta ei saanut juurikaan kannatusta. Tämä on jatkumoa aiemmille tuloksille. K-U:n kaupunkiselvityksessä kysyttiin: ”Mitkä palvelut on ehdottomasti oltava saatavissa lähimmistä taajamista?” 77 % vastasi: terveydenhoito, terveyskeskus, neuvolat. Ei ole epäselvyyttä, mitä palveluita kuntalaiset arvostavat ja odottavat.

Kuntastrategiassamme on pitkään korostettu päätaajamien kehittämistä ja palveluiden saatavuutta. Terveysasemaverkoston järkevyyttä on toki kyseenalaistettu, mutta Nurmijärvellä on tehty strategian mukaisia päätöksiä: panostettu terveydenhuollon lähipalveluihin ja vahvistettu päätaajamien vetovoimaa. Nämä ovat tietoisia valintoja ja kustannuksiin on samalla sitouduttu. Harkittu panostus näkyi myös kunnan teettämässä tutkimuksessa ”Kuntapalvelut vuonna 2018”. Tyytyväisyys palveluihin v. 2012–2018 oli parantunut eniten juuri terveysasemien ja hammashoidon osalta.

Terveysasemaverkoston karsimista perustellaan kustannushyödyillä, mutta faktoja keskittämisen vaikutuksista toimintakustannuksiin ei ole saatu. Myöskään tietoa muutosten edellyttämistä investointitarpeista ei ole. On vain oletus, että sähköisten palveluiden avulla voidaan lakkauttaa useita toimipisteitä. Tosin muistan, että vuosikymmen sitten tehty vertailu osoitti, että terveystoimen kustannukset per asukas olivat korkeimmat niissä Kuuma-kunnissa, joissa palvelut oli keskitetty – ei hajautetun mallin Tuusulassa tai Nurmijärvellä. Toisaalta väestönkasvu ”tiivistää” palveluverkkoa Nurmijärvellä päivä päivältä.

Keusoten Apotti-päätöksenteon yhteydessä nostin esille kysymyksen kunnan omistajaohjauksen käytöstä. Lopulta jätin ehdotuksen tekemättä. Eräät kunnathan antoivat sote-valtuutetuille asiassa äänestysohjeistusta. Jos Keusoten palveluverkkoesitys on ristiriidassa Nurmijärven kuntastrategian ja tehtyjen terveysasemiin liittyvien valintojen kanssa, niin kunnan tulee asiassa käyttää omistajaohjausta ja sitouttaa sote-valtuutetut äänestämään kunnassa tehtyjen linjauksien mukaan.

Ulkopuoliset tekijät eivät saa johtaa vastakkainasetteluun kunnan sisällä. Nurmijärvellä tulee olla asiassa vain yksi linja. Se, jota on johdonmukaisesti toteutettu tähänkin asti.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen (kok.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  4. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  5. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  6. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  7. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  11. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  12. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  13. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  14. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  15. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.