Mielipide: Klaukkala on kuin villi länsi – miksi pysäköintiä ei valvo kukaan?

Kuvituskuva Matias Lövberg

Klaukkalan kehitystä

Puhun nyt Klaukkalan autoilusta (myös moottoripyörät), josta tulee mieleen entinen villi länsi. Villissä lännessä sen ajan henkeen kuului, että jokainen sai tehdä, kuten itse parhaaksi näkee.

Klaukkalassa on osassa keskustan aluetta nopeusrajoitus 30 km/h, jota vain harva noudattaa.Noudattamatta jättäminen johtuu osittain siitä siitä, että rajoituksen merkintä on erittäin puutteellista. Olen havainnut kyseisillä alueilla jopa yli 80 km/h-nopeuksia.

Autojen pysäköinti on toinen alueen ongelma. Monen tien tai kujan alussa on liikennemerkki, joka kieltää pysäköinnin muille kuin merkityille paikoille. Tätä sääntöä rikotaan säännöllisesti, joten isot huolto- ja jäteautot joutuvat ajamaan joko jalkakäytävillä tai nurmikoilla päästäkseen kohteisiinsa.

Klaukkalasta löytyy jopa tieosuus, jossa on parkkeerausta kieltävä merkki joka päivälle (pyhät ja arjet) klo 9–12, mutta päivittäin näkyy kyseisenä aikana paikalla useita autoja, jotka eivät noudata kieltoa.

Näin tapahtuu, koska kukaan ei valvo. Olen ollut yhteydessä sekä poliisiin että kuntaan ja saamani palaute poliisilta on seuraava: ”Klaukkalasta on tullut paljon palautetta liikenneongelmista. Toivotaan, että pysäköinninvalvonta joskus Nurmijärvellä toteutuu. Selkeää on, että alue vaatisi säännöllistä viikoittaista valvontaa, mutta siihen ei näillä resursseilla ole mahdollisuuksia”.

Kunnan vastaus: ”On valitettavaa, että asetettuja liikennemerkkejä ei noudateta. Nurmijärven kunnassa ei ole kunnallista pysäköinninvalvontaa. Poliisi valvoo pysäköintiä resurssiensa puitteissa. Kunnallista pysäköinninvalvontaa ei olla tässä vaiheessa ottamassa käyttöön.”

Mielestäni 2000-luvulla on uskomatonta, että Klaukkalan pysäköinninvalvonnasta ei kukaan ota vastuuta. Miksi Klaukkalaan on asennettu kalliita liikennemerkkejä, joiden noudattamista ei valvota? Vastuu valvonnan järjestämisestä on mielestäni kunnalla ja kysynkin nyt kunnan viranomaisilta, mitä aiotte tehdä kyseisten epäkohtien korjaamiseksi?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu