Kolumni: Yhdeksän päivän koronapiina

Riikka Laine

Nurmijärveläisten ja muiden Keusoten alueen asukkaiden koronatestaus on ruuhkautunut nyt pahoin (sivu 5). Perjantaina Keusotesta kerrottiin, että koronahoitopuhelimeen soittaessa ei takaisinsoittoa välttämättä kuulu samana päivänä.

Samaisessa tiedotteessa kerrottiin, että testiajan saaminen voi viedä yhdestä kolmeen vuorokautta. Testitulosta saa tiedotteen mukaan odottaa noin kolme tai neljä vuorokautta tähän päälle.

Useampi Keusoten alueen asukas sai puolestaan lauantaina ja maanantaina kuulla, että testitulosta voi joutua odottamaan jopa viisi vuorokautta.

Jos siis kaikki menee pitkän kaavan mukaan, tämä tarkoittaa sitä, että koronatesti valmistuu yhdeksän päivän kuluttua oireiden alkamisesta.

Kävin itse heinäkuun lopulla toteamassa Keusoten koronatestauksen toimivaksi. Luvattu takaisinsoitto tuli 1,5 tunnissa ja sain ajan testiin seuraavalle aamulle.

Testipaikalla Järvenpään uudella sosiaali- ja terveysasemalla kaikki sujui nopeasti. Auto parkkiin, ikkuna auki, testaajalta käsipaperi suun eteen hengityssuojakseni, todistus testissä käynnistä mukaan, näyte nenästä, kiitos ja näkemiin. Testitulos tuli 1,5 vuorokautta myöhemmin tekstiviestillä ja kuten arvelinkin, niin kyseessä oli perussyysflunssa.

Olin varautunut paljon pidempään odotukseen. Mutta kiitos hyvän linjaston, kaikki toimi paremmin kuin hienosti.

Mutta kun syysflunssakausi oli tiedossa ja koronan toisesta aallosta on varoiteltu pitkään, sopii kysyä miten voimme olla kolme viikkoa kokemukseni jälkeen tilanteessa, jossa prosessi vie pahimmillaan yhdeksän päivää? Se on aivan liikaa.

Etätyö on edelleen vahvasti käytössä monessa työpaikassa, mutta kaikissa tilanteissa etätyö ei onnistu ja töiden järjestely hankaloituu.

Päiväkotilapsen nuha saattaa aiheuttaa puolestaan kodeissa melkoisia järjestelyjä siitä, kuka jää töistä kotiin lasta hoitamaan. Koululaisillekin opetusrytmin rikkoutuminen voi olla haasteellista.

Huolestuttavaa tässä on ollut myös se, että kaikkia flunssaisia lapsia ei ole ohjattu koronatestiin, vaikka oireita olisikin.

Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Markku Broas huomauttaa Ilta-Sanomissa, että tämä voi johtaa siihen, että koko epidemian torjunta voi olla vaakalaudalla.

Testauskapasiteettia tulee äkkiä nostaa – vaikka se vaatisi tilapäisiä järjestelyitä tai joustoa kiireettömistä terveydenhuollon palveluista. Näinkään tilanne ei voi jatkua.

Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten päätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu