Mielipide: Olen kehitysvammaisen veljeni omaishoitaja – Keusoten myötä hoitopalkkioni puolittui

Marjut ja Pertti, Tuija Heiskanen

Olen kehitysvammaisen 52-vuotiaan veljeni omaishoitaja, ollut 17 vuotta. Aloitin omaehtoisesti vuonna 2003. Omaishoitosopimus Nurmijärven kunnan kanssa solmittiin vuonna 2007. Tuolloin jäin täysipäiväisesti omaishoitajaksi ja aloin saada alle 300 euron palkkiota työstäni.

Vuodet ovat vierineet, veljen askel on hidastunut, avun tarve ja hoidettavuus ovat lisääntyneet. Näillä perusteilla anoin omaishoidon palkkion korottamista seuraavaan tasoon. Perusteet korotukselle olivat olemassa, joten päätös oli myönteinen. Sopimusosapuolena oli edelleen Nurmijärven kunta.

Sitten tuli Keusote. Kuuden kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät. Yhteinen pata porisee ja hyvin nopeasti alkoi käydä selväksi, että suunta ei ehkä ole parempaan päin. Myös omaishoitoasiat ovat olleet Keusotessa yhteisenä työmaana. Siellä on päädytty uusiin kriteereihin ja palkkioihin. Kohdallani se tarkoittaa hoitopalkkion puolittumista, paluuta alimpaan vaativuusluokkaan. Muutaman satasen hoitopalkkiosta puolet pois. Tässä kohtaa voin sanoa menneeni sanattomaksi. Luin päätöksen kerran, luin toisen kerran, olo oli epätodellinen, voiko tämä olla totta, mitä on tapahtunut, kuka tai ketkä ovat päätyneet tähän ratkaisuun? Olen omaishoitajana kiinni 24/7, veljeä ei voi jättää ilman valvontaa edes kauppareissun ajaksi.

Nyt on löydyttävä voimia ryhtyä valittamaan, valittamalla hakemaan oikeutta ja arvostusta tekemääni työtä kohtaan. Kuka jaksaa taistella tätä koneistoa vastaan? Muutaman päivän suremisen jälkeen päätin jaksaa. Hyväksymällä tehdyt päätökset on kuin laittaisin työni alennusmyyntiin. Kuulin, että suurin osa omaishoitajista on asetettu alimpaan ryhmään. Kriteerit on pyöritelty niin, että lähes jokainen omaishoitaja tulee saamaan pienintä hoitopalkkiota työstään. Osalta hoitopalkkio poistuu kokonaan. Voiko taustalla olla niin katala ajatus, että omaishoitajat eivät jaksa ryhtyä valittamalla hakemaan oikeuksiaan, vaan tyytyvät tehtyihin päätöksiin, itkevät itkunsa, keräävät voimansa ja jatkavat arvokasta työtään.

Eikö pitäisi arvostaa ja kannustaa tätä pientä joukkoa, joka huolehtii lähimmäisistään ja laitospaikat ovat muiden käytettävissä. Omaishoitajuus on arvokasta työtä. Näin saadaan omaiselle monia hyviä vuosia kotona, laitoshoito tulee väistämättä eteen aikanaan. Kun hoitaja jaksaa, se on kaikkien etu, hoidettavan, kuntien ja isosti ajatellen koko yhteiskunnan. Raha ei auta jaksamaan, mutta työstä saatu palkkio helpottaa arjen pyörittämistä. Palkkion pieneneminen, jopa puolittuminen, on myös henkinen isku, se kertoo viranomaisen tylystä asenteesta ja arvostuksen puutteesta.

Kerron tämän omasta, mutta myös kaikkien niiden omaishoitajien puolesta, jotka eivät jaksa ryhtyä voimia kuluttavaan valittamiseen. Kunnat – Keusote, vaadin, että otatte omaishoitajien asian uudelleen käsittelyyn ja käytte kriteerinne läpi huolella.

Omaishoitajuus on ensisijaisesti sydämen asia. Teemme tätä työtä oman läheisen takia. Yhteistä taivalta on kuljettu pitkästi, laitos ei ole vaihtoehto, jos on mahdollista hoitaa läheinen tutussa ympäristössä, parhaassa mahdollisessa paikassa, kotona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu