Mielipide: Yrityksiä ja työpaikkoja Nurmijärvelle

Harri Lepolahti

Yksi Nurmijärvellä jatkossa ehdottomasti kehitettävä asia on yritysten ja työpaikkojen lisääminen. Kunta ei ole saanut houkuteltua riittävästi yrityksiä, ja tämän takia kunnan työpaikkaomavaraisuus on ollut pitkään onnettoman alhainen. Se näkyy myös selvästi kunnan taloudessa.

Nurmijärvi ei pärjää, jos sillä ei ole yrityksiä. Kunnan elinvoimaisuus on paljon riippuvainen sen alueella olevista menestyvistä yrityksistä. Mitä enemmän Nurmijärvellä on yrityksiä, sitä enemmän meillä on palveluja, hyvinvointia, työpaikkoja, verotuloja ja elinvoimaa.

Sijaintinsa puolesta Nurmijärvellä on erinomaiset edellytykset saada osansa pääkaupunkiseudun kasvusta ja sinne keskittyvistä yrityksistä. Kolmostie, Kehä 3 ja lentokenttä ovat vieressä, joten yhteydet muualle maahan ja maailmalle ovat meillä mitä parhaimmat.

Tarvitsemme yrityksille suotuisan toimintaympäristön. Nurmijärvestä on tehtävä yrityksille houkuttava investointipaikka. Kunnan maankäyttöpolitiikan, rakentamisen ohjauksen, kaavoitus- ja lupaprosessien sekä neuvonnan on oltava sen mukaista, että tänne on yritysten helppo tulla ja harjoittaa yritystoimintaa.

Tällä hetkellä uusia yrityksiä syntyy ja muuttaa kuntaan liian harvakseltaan. Harjoitettu elinkeinopolitiikka ei ole tuottanut toivottuja tuloksia. Siksi tähän pitää nyt vakavasti puuttua ja asia korjata seuraavalla valtuustokaudella.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu (sd.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu