Mielipide: Kunnanjohtaja vastaa: Keusoten edunvalvonnallista työtä tärkeää tehdä eri tasoilla

Outi Mäkelä

Nimimerkki kysyy, mitä Keusoten kuntayhtymän toiminnanohjauksen osalta tarkoitetaan edunvalvonnalla.

Kuntayhtymä on itsenäinen oikeushenkilö, jonka ovat perustaneet alueen kuusi kuntaa ja jolle kunnat ovat siirtäneet sote-palveluiden järjestämisen.

Kuntayhtymän toimintaa ohjaa hallintosääntö, josta päätöksenteon prosessit käyvät ilmi tarkemmin, mutta päättävät elimet valtuusto ja hallitus koostuvat kuntayhtymän jäsenkuntien edustajista.

Yhtymävaltuuston edustajat valitaan poliittisesti. Yhtymähallitukseen valitaan kunnanhallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat mandaattipaikoilta ja lisäjäseniä kuntavaalituloksen ja poliittisen sopimuksen pohjalta.

Kuntayhtymällä on oma virkajohtonsa, joka vastaa hallintosäännön mukaisesti päätösten valmistelusta ja toimeenpanosta.

Keusoten kuntayhtymän toimielimet ja johto tekevät päätöksensä itsenäisesti. Omistajakunnilla on kuitenkin mahdollista tehdä edunvalvontaa kuntayhtymän suuntaan toimielimissä päätöksiä tekevien edustajiensa kautta tai virkamiesten ja johdon välisissä keskusteluissa.

Edunvalvonnallisista syistä Keusoten asiat ovat vakituisesti Nurmijärven kunnanhallituksen asialistalla. Päätösvalmistelua ohjaavia keskusteluja käydään virkakunnan kesken säännöllisesti pidettävissä kokouksissa, joita pitävät mm. kuntajohtajat, sivistysjohtajat ja hyvinvointikoordinaattorit.

Sote-toiminnot vievät Nurmijärven kunnan budjetista noin puolet ja palveluihin kohdistuu kasvava kustannuspaine, sekä paineita myös laadun ja palveluiden saatavuuden osalta. Sote-palvelut ovat ratkaisevan tärkeitä kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta ja siksi edunvalvonnallisesti on tärkeää tehdä työtä eri tasoilla sen varmistamiseksi, että nurmijärveläisten sote-palvelut tulisi hoidettua kuntayhtymässämme mahdollisimman hyvin.

On erittäin arvokasta, että Keusoten toiminnasta ja palveluista käydään avointa keskustelua, jotta edunvalvonnassa voidaan onnistua. Tärkeää on kuitenkin myös se, että palaute palveluista ohjautuu suorinta tietä Keusoten toimijoille, johdolle ja päättäjille.

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu