Mielipide: Onnetonta luennointia kunnanjohtajalta

Selittelyihin kyllästynyt nurmijärveläinen

Pyysin kunnanjohtaja Outi Mäkelää kertomaan meille kuntalaisille selkokielellä, mitä jatkuvasti toistettu käsite ”edunvalvonta” tarkoittaa Keusote-asioitten hoidossa. Saimme vastaukseksi onnettoman luennon hallinto-ohjesäännöistä ja ”poliittisen julistuksen” sosiaali- ja terveydenhuollon ”ratkaisevasta tärkeydestä kuntalaisille” ( NU 21.10.20). Sen toki me kaikki kuntalaiset olemme viimeistään tässä vaiheessa huomanneet! Tässäkö on vastaus kunnan virkavastuulla toimivan korkeimman virkamiehen, kunnanjohtajan kertomana?

Kunta on yksi kuudesta Keusoten omistajakunnista ja siksi vastuussa myös kuntalaisten palvelujen toimivuudesta, saatavuudesta sekä laadusta ja realistisesta kehittämisestä jokapäiväisen arjen kannalta, eikä vain pelkästään rahasta. Me kuntalaiset maksoimme Keusotelle verojen kautta näistä palveluista 77 M€ ( vuonna 2019 ) perusterveydenhoidosta ja HUSin erikoissairaanhoidon palvelut vielä tähän päälle.

Mäkelä selittää asiaa edelleen: ”päätösvalmistelua ohjaavia keskusteluja käydään virkakunnan kesken säännöllisesti pidettävissä kokouksissa”. Näin Keusotekin selittää syntynyttä yhä kasvavaa itseensä kohdistuvaa arvostelua. Tällaiset kokous-selitykset eivät ole mitään kunnan johtamista, minkä pitäisi keskittyä kunnan omistajaohjausvalvontaan. Nurmijärven kunnassa ei ole yhtään virkavastuulla toimivaa asiantuntija-virkamiestä toteuttamassa tätä valvontaa. Uskotaan vain, että poliittiset päättäjät luottamustehtävässään sivutoimisesti hoitavat sen.

Mäkelä toteaa vielä: ”On erittäin arvokasta, että Keusoten toiminnasta ja palveluista käydään avointa keskustelua, jotta edunvalvonnassa voidaan onnistua”. Tälläkö tavalla kunnanjohtaja luulee omistajaohjauksen hoituvan pelkästään keskustelemalla ja taas keskustelemalla mitä erilaisimmissa ryhmissä kuten esimerkiksi kunnanhallituksessa?

Siksi varmaan on juuri meneillään Irti Keusotesta-kuntalaisaloite epäluottamuksen osoituksena kuntaorganisaation toimintaan ja kuntajohtoon, jotta ryhdyttäisiin käytännön toimenpitein oikeasti selvittämään, mistä kaikista seikoista jatkuvasti kasvava tyytymättömyys Keusotea kohtaan johtuu. Mäkelä vielä kehottaa, että palaute ohjautuisi ”suorinta tietä” Keusotelle. Siitä ei ole ollut mitään hyötyä käytännössä, vaikka kuinka valittaisi. Valitukset ovat jo alkaneet valua Helsingin hallinto-oikeuteen, minne monet muutkin kunnan asiat enenevissä määrin ovat viime aikoina siirtyneet.

Kuntaorganisaatio saa tiedot Keusoten palvelumuutoksista aina vuokrasopimusten irtisanomisia myöten sähköpostilla yllätyksenä ilman mitään ennakkoneuvotteluja. Mäkelä ulkoistaa näin palautekehotuksillaan vastuun palvelujen saatavuudesta ja laatusisällöstä yksilötapaus kerrallaan toteutettuna meidän tavallisten kuntalaisten harteille eikä näe systeemitason varsinaista ongelmakokonaisuutta. Oman vastuunsa kunnan ylimpänä johtajana hän näyttää myös ulkoistaneen poliittisesti nimetyille yhtymäorganisaation maallikkojäsenille!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu