Mielipide: Uusi lukio Krannilan liikuntapuistoon – parhaat synergiat joka suhteessa

Juha Hyvämäki

Nurmijärvi, muiden kuntien tavoin, saa lukiokoulutuksen järjestämiseen valtionapua opiskelijamäärien perusteella. Valtionapu ei ole kattanut Nurmijärven lukion kahdessa toimipisteessä annetun opetuksen yhteenlaskettuja kustannuksia, vaan kunta joutuu kohdentamaan ylimääräistä rahaa oman lukionsa sinänsä laadukkaan opetuksen toteuttamiseksi.

Kunnan maksama tämänhetkinen lisärahoitus on ollut hieman laskennasta riippuen 200 000– 400 000 euroa vuodessa. Kunnan rahoitusosuus voi jopa kaksinkertaistua, jos opetus edelleen jatkuu kahdessa toimipisteessä maksuttoman 2. asteen koulutuksen toteutuessa. Valtion kaavailema lisärahoitusosuus on usean arvovaltaisen tahon voimin arvioitu vakavasti alimitoitetuksi.

Uudistus astunee voimaan 1.8.2021 alkaen ikäluokka kerrallaan. Täydellä voimalla mylly pyörii käyttötaloudessamme syksystä 2023 alkaen ellemme osaa reagoida oikealla tavalla. Lukiokoulutuksen siirto yhden katon alle resurssien keskittämiseksi on käyttötalouden kannalta paras ratkaisu ongelmaan, koska kunnallinen lukiokoulutus halutaan säilyttää joka tapauksessa.

Käyttötaloudesta saatavat säästöt kattavat aikanaan muiden vaihtoehtojen investointikustannusten erotuksen. Lisäksi palveluverkkosuunnitelman toteutuksessa Nurmijärven keskisen alueen alakoululaisten tilanne helpottuu, jos Maaniittuun keskitetystä lukiovaihtoehdosta luovutaan. Myös NYK:n vanhojen osien käytettävyys ja käyttöturvallisuus ovat tulevaisuuden kysymysmerkkejä.

Uusi lukiorakennus antaa joustavuutta opetustilojen käyttöön Kirkonkylän alueella, ja tarvittaessa voidaan luopua korjauskelvottomista rakennuksista purkamalla.

Oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton 2. aste ovat todennäköisesti tulossa – halutaan sitä tai ei. Maksuttomuus tarkoittaa myös muun muassa pakollisiin opintoihin kuuluvien retkien ja oppimateriaalien – esimerkiksi tietokoneet, laskimet ja lisenssit – maksuttomuutta.

Moni asia helpottuu opiskelijan näkökulmasta. Pidetään huoli, että asiat helpottuvat myös opettajien ja Nurmijärven kunnan näkökulmasta. Lukion ja liikuntasalin toteuttaminen Krannilan urheilupuiston yhteyteen on laadukkain – ei pramein – ratkaisu Nurmijärven kunnallisen lukion kysymykseen. Toteuttamishetkellä ja paperilla halvimmalta näyttävä vaihtoehto ei pitkällä tähtäimellä ole yleensä se edullisin.

Kirjoittaja on valtuutettu (kesk.) ja kunnanhallituksen jäsen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.