Kolumni: Kunnan tärkein tehtävä on huolehtia lapsista

Leni Pispala

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 16.–22.11 ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisena liputuspäivänä juhlittavaa lapsen oikeuksien päivää 20.11. Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus tulevaisuuteen.

Millaista tulevaisuutta me kuntapäättäjät olemme lapsille tekemässä? Koronan kurittamassa kuntataloudessa tulee huolehtia, että säästöjen maksajiksi eivät joudu lapset ja nuoret sekä heidän perheensä. Harkitsemattomat leikkaukset voivat kostautua tulevaisuudessa isona inhimillisenä kärsimyksenä sekä suurina kuluina.

Lastensuojelun Keskusliitto on juuri julkaissut kuntapoliittisen tavoiteohjelmansa vuosille 2021-2025. Ohjelman tavoitteet ovat hyvä ohjenuora siitä, millaisin toimin kunnassa voidaan huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Perheiden on voitava luottaa siihen, että lähikoulun tai -päiväkodin palvelut ovat laadukkaita. Lapsen oppimisympäristön tulee olla terveellinen, turvallinen ja sisäilmaltaan puhdas. Lasten yhdenvertaisuutta tulee edistää muun muassa tarjoamalla tasavertaisia mahdollisuuksia harrastaa, huolehtimalla kouluruuan laadusta sekä huomioimalla palveluissa erilaiset perheet, lapsiryhmät ja elämäntilanteet.

Tärkeänä keinona päättäjien ymmärryksen lisäämiseksi, mitä mikin päätös lasten ja perheiden arjessa konkreettisesti tarkoittaa, on ottaa käyttöön lapsivaikutusten arviointi. Vihreä valtuustoryhmä on jättänyt tästä valtuustoaloitteen reilu vuosi sitten. Viranhaltijoiden vastausta ja valtuuston suhtautumista odotellaan.

Lapset ja nuoret on nähtävä kunnan asukkaina, joiden mielipiteellä on merkitystä. Lasten ja nuorten osallistamiseen tulee panostaa ja ottaa heidän näkemyksensä aidosti huomioon. Tällä hetkellä olemme saaneet arvokkaita ja huomionarvoisia kannanottoja nuorisovaltuustolta, mutta tulee huolehtia, että myös muiden nuorten sekä pienempien lasten ääni saadaan kuuluviin.

Päättäjinä meidän tulee muistaa, että emme tee lapsia ja nuoria koskevia päätöksiä itseämme, vaan heidän tulevaisuuttaan silmällä pitäen. Emme voi tehdä päätöksiä omaan lapsuuteemme peilaten, vaan tulevaan katsoen.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen (vihr.).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu