Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Lapsen oikeudet Nurmijärvellä

Lapsen oikeudet on juridinen ihmisoikeussopimus joka ratifioitiin Suomessa 30 vuotta sitten. Sopimus velvoittaa huomioimaan lapsen oikeudet ja lapsen osallisuuden heitä koskevissa päätöksissä (lapsivaikutusten arviointi).

Omassa kunnassani olen seurannut huolestuneena aikomuksia kohdistaa säästöjä nimenomaan lapsiin ja nuoriin vaikka tiedetään, että lapseen sijoitettu raha palautuu takaisin moninkertaisena. Lasten pahoinvointi on lisääntynyt kunnassani, ja kunnan tulisi pitäytyä kaikista toimista, jotka entisestään lisäävät lasten pahoinvointia.

Maaseudun ja kylien vetovoima on kasvanut eri indikaattorien ja tutkimusten mukaisesti (tilastokeskus, kiinteistövälittäjät). Aluetutkija Timo Aro on tutkinut väestöliikkeitä ja todennut, että maaseutukunnilla on nyt momentum ja totesi, että nyt tulisi kuntien panostaa ennen kaikkea laadukkaisiin peruspalveluihin lapsille ja nuorille. Maaseutukoulujen lakkauttamisella ei ole tutkimuksen mukaan saatu säästöjä parin vuoden jälkeen (FT Sami Tantarimäki, 2011).

Tilastojen ja tutkimusten valossa pidän “keskittämisbrutalismia” tämän hetken suurimpana uhkana lapsen hyvinvoinnille sekä kunnan taloudelle pitkällä aikajänteellä. Peruskoulussa oleva lapsi tarvitsee turvallisen lähikoulun, -ympäristön ja -koulumatkan. Kunnan kustannusvertailusta selviää, että keskimäärin isossa kouluyksikössä kustannus oppilasta kohden on hieman pienempi kuin pienessä yksikössä, mutta ei ota huomioon mm. koulukyydityksistä koituvia lisäkuluja, koulujen laajennuksista/muutoksista johtuvia kuluja tai vaikutuksia henkilöstömäärään. Suunnitelmia on tehdä myös muita leikkauksia kohdistuen opetukseen ja sivistykseen.

Kunnan “kuumaperuna” on tällä hetkellä lukioratkaisu, josta tuntuu olevan yhtä monta mielipidettä kuin on kirjoittajaa. Viimeisin ehdotus oli muuttaa Maaniityn koulu lukiolaisten käyttöön. Onneksi hyvinvointilautakunta, jonka jäsen olen, otti kantaa yksimielisesti, että lukio ratkaisua ei pidä sekoittaa perusopetukseen. Nyt haluttaisiin myös hakea säästöä rikkomalla alakouluikäisten oppimispolku, joka lisäisi pienten koululaisten turvattomuuden tunnetta. Kuntalaisilta itseltään myös kysyttiin mielipidettä, mutta tämä ikävä kyllä näkyy huonosti virkamiesten esityksessä.

Lapsen oikeudet eivät toteudu muuten kuin sopimusta kunnioittamalla, asiantuntemusta arvostaen ja lapsen osalliseksi saattamisella. Jos kunta haluaa olla lapsiystävällinen kunta joka voi olla ylpeästi lande niin päätökset tulee olla strategian mukaisia.

Kirjoittaja on Lasten oikeudet ry:n puheenjohtaja ja Nurmijärven kunnan hyvinvointilautakunnan jäsen.