Mielipide: Terveisiä vanhusten palvelukodista

Sotaorpo omaishoitaja

Olen 87 vuotta vanha kirvesmies, voisi jo sanoa, että iltapuolella tätä elämää. Niin sanotusti melkein kaiken nähneenä – ei kaikkea, mutta luulisin, että aika paljon olen nähnyt tämän elämänjuoksun aikana.

Kerronpa, mitä tällainen työmiesvanhus ajattelee nyt, kun on tässä iässä, kun ei voi muuta, kun ajatella, mitä on tehnyt. Tehdä ei voi enää mitään muuta kuin olla ja kirjoitella vielä voi, mutta minusta se ei ole mitään tekemistä.

Tähän asti minä olen luullut pystyväni tekemään jotain, mutta nyt näyttää, että tekeminen on vaikeutunut niin, ettei mikään onnistu.

Sitä on tullut ikälopuksi, niin sanotuksi yhteiskunnan loiseksi. Se on pahasti sanottu, mutta siltä se rupeaa tuntumaan, kun rupeaa tarvitsemaan jotain apua, niin kaikki näyttää olevan yhteiskunnalle liian suuri rasitus. Tarkoitan nyt meitä kaikkia vanhuksia, jotka tarvitsevat kaikenlaista yhteiskunnan apua. Apuun kuuluu asunto, ruoka, kaikenlainen terveydenhoito sekä huolenpito.

Vanha ihminen ei aina pysty eikä jaksa tai rupea pyytelemään kaikkea, tyytyy siihen mitä saa ja on sitten tyytyväinen oloonsa.

Minäkin olen huomannut miten asiat oikein ovat, vasta nyt kun olen täällä istuskellut ja katsellut ihan joka päivä tätä meidän vanhusten asumista tässä niin sanotussa palvelutalossa tai vuokratalossa, tämä ei näytä oikein kummaltakaan.

Tämä ei ole sellaista mitä kuuluisi tarjota nykyaikana meille, jo kaiken antaneille, tämän hyvinvoinnin eteen tehneille ikääntyneille ja sairaille vanhuksille.

Varmaankin tämä nyt riehuva koko maailmaa horjuttava korona näyttää vaikuttavan kaikkeen, suurelta osin meidän ikäihmisten viihtyvyyteen, kun se korona rajoitta kaiken kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa.

Sitten vielä haluaisin kiittää Rajamäen SPR:n osaston omaishoitajien tukiryhmän omaishoitajia hyvästä ja rohkeasta kirjoituksesta Nurmijärven Uutiset -lehdessä 14.10. Vähän samoista asioista minäkin nämä ajatukseni kirjoitin.

Kommentoi