Luonnonsuojelualueiden tärkeimpiä tehtäviä on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Luonnonsuojelualueen perustaminen ko. alueille on myönteinen asia niin itse luonnon kuin myöskin ihmisten kannalta. Olemme iloisia kun saimme lukea, että kunnanhallitus ja valtuusto ovat esittämässä luonnonsuojelualueiksi Hirmunojan ja Myllykosken alueita.
Myllykoskella on ollut toimintaa jo 1500-luvulta lähtien. Perinteet edellyttävät, että alueet säilytetään tuleville sukupolville. Tarvitaan sopeutuvaa, muutosten ennakointiin perustuvaa ja joustavaa luonnonsuojelutoimintaa, niin kuin nyt kunnanhallitus ja valtuusto ovat esittämässä. Hieno Seitsemän veljeksen reitti kulkee suunnitellun luonnonsuojelualueen läpi.
Tänään 13.12. viimeksi kävelimme ja ihailimme ko. reittiä välillä pitkospuita ja välillä polkuja pitkin. Halaillen puita ja ihaillen luonnossa olevaa kasvistoa ja linnustoa. Myllykosken parkkialue oli autoja täynnä ja osa autoista oli jouduttu jättämään kadun varteen. Lisäksi Seitsemän veljeksen reitillä oli lähempää tulleita liikkujia nauttimassa kauniista luonnosta ja osa kokeili kalaonnea uistimella tai onkien.
Me olemme vakio liikkujia näillä poluilla, välillä yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa. Tuo ihmismäärän paljous ei ole poikkeus, vaan se on pikimmitenkin normaalia näillä poluilla. Jos tunnet, että tarvitset välillä levähdystauon, niin reitillä on laavuja ja grillauspaikkoja, jossa voit vaikka laittaa nuotion ja nauttia eväistä.
Luonnolla on täysin erityinen vaikutus ihmismieleen. Sitä ei voi oikeastaan verrata mihinkään muuhun. Luonto saa sinut hyvälle tuulelle, ja saa hyviä ajatuksia virtaamaan päässäsi, ja mielikuvituksen laukkaamaan.
Mieli saa myös täysin levätä ja kaikki ikävät asiat on mahdollista jättää taakseen luonnossa liikkuessa. Se jos mikä on etu, jonka takia kannattaa säilyttää luonto alkuperäisenä ja hyödyntää luonnon suomia antimia. Tällä kaikella on myönteinen vaikutus yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointiin ja toimintaedellytyksiin.
Eläköön ja kukoistakoon Hirmunoja ja Myllykoski vapaasti luonnonsuojelualueena nyt ja tulevaisuudessa!