Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Koronan ilmaantuvuus laski, mutta muunnos huolettaa

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueella koronatartuntojen määrä on kääntynyt viimeisimpinä viikkoina laskuun, ja viruksen ilmaantuvuus ei ole enää kahteen viikkoon ollut niin suurta kuin joulukuun alussa.

Mutta vielä ei voida hihkua liikaa riemusta, vaan tarkempaa tietoa joulun ja uudenvuoden vieton vaikutuksesta viruksen leviämiseen saataneen vasta lähipäivinä ja -viikkoina.

Hallituskin on ilmoittanut, että tällä hetkellä suurin huolenaihe on Britanniassa parhaillaan riehuva koronaviruksen muunnos, josta joulun edellä löydettiin ensimmäiset merkit myös Suomessa. Keusoten maanantaisen tiedotteen mukaan muunnoksia ei toistaiseksi ole todettu Keusoten alueella, mutta kun ihmiset liikkuvat ristiin, riski tähän on olemassa.

Huolestuttavaa muunnoksessa on se, että ensikokemusten perusteella muunnos näyttäisi tarttuvan alkuperäistä herkemmin myös lapsiin ja nuoriin.

Ylen haastattelemien sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan ja pääministeri Sanna Marinin mukaan tämä voi tietää tiukennettuja rajoituksia, joita voivat olla esimerkiksi ravintoloiden, koulujen ja päiväkotien sulkeminen sekä viime kädessä myös liikkumisrajoitusten asettaminen valmiuslain nojalla viime kevään tapaan.

Rajoitusten tuntuvaan kiristämiseen liittyviä kysymyksiä hallitus aikoo Marinin mukaan pohtia tammikuun aikana samalla, kun se odottaa lisää tutkimustietoa virusmuunnoksen käyttäytymisestä.

Uusia ja nykyistä tiukempia rajoituksia ei siis liene luvassa vielä hetkeen, mutta Marin antoi selvästi ymmärtää, että niiden aika tulee ennemmin tai myöhemmin, mikäli virusmuunnos alkaa levitä Britannian malliin myös Suomessa. Toki viranomaistemme tulee vastaavan tapahtumaketjun estämiseksi turvautua jo nyt kaikkiin käytettävissä oleviin keinoihin samaan aikaan, kun hallitus pohtii uusia ja entistä järeämpiä konsteja.

Mutta myös yksilön on muistettava kantaa edelleen vastuunsa. Vaikka koronaväsymystä olisi ilmassa. Kuten Keusote tiedotteessaan muistutti, on tärkeää palata loppiaisen jälkeen töihin, kouluihin ja päivähoitoon vain täysin terveenä ja testiin pitää hakeutua matalalla kynnyksellä.Toivottavasti myös rokotuskampanjaan saadaan vauhtia, kun se ensi viikolla Keski-Uudellamaalla alkaa (NU 30.12.).