Kolumni Onko uusi Nurmijärvi-ilmiö vain hetken huumaa?

Elämä pääsee usein yllättämään ja tänä vuonna tapahtuu omassa elämässäni jotakin, mitä en olisi vuosia sitten osannut ennustaa. Tiedossa on muutto takaisin lapsuudenmaisemiin Nurmijärvelle. Harharetki pääkaupunkiseudulla on tullut oman perheeni osalta tiensä päähän.

Edessä on tulevaisuudessakin pendelöintiä töiden perässä pääkaupunkiseudulle, mutta mm. luonnonläheisyys ja kohtuuhintaiset asumismahdollisuudet houkuttelivat takaisin tuttuihin maisemiin. Moni muukin on koronavuoden aikana kuullut kehyskuntien kutsun. Mediassa hehkutetaan Nurmijärvi-ilmiön paluuta. Muuttotilastoissa Nurmijärvi keikkuu kärkikahinoissa, kun puhutaan väestönlisäyksestä.

Voisiko mikään enää olla paremmin?

Muuttobuumin myötä työ vasta alkaa. On hienoa, että moni on löytänyt Nurmijärven, mutta muuttajat pitäisi saada pysymään paikkakunnalla myös tulevaisuudessa, jotta saadaan hyötyjä pidemmällä tähtäimellä. Työssäkäyvät, isoista kaupungeista muuttavat, 25-40-vuotiaat ovat hankala kohderyhmä. He ovat tottuneet siihen, että kattavat palvelut ovat lähellä, asunnoissa on valinnanvaraa ja kulkuyhteyksiä löytyy. Ahtaista kaupunkineliöistä halutaan eroon ja tilalle halutaan tilavampaa asuintilaa, omaa pihaa ja rauhaa. Työ- ja koulutustiloilta odotetaan nykyaikaisuutta, turvallisuutta ja terveellisyyttä.

Sama muuttoliike on ollut myös muilla ikätovereillani ajankohtaista, mutta moni valitsee Nurmijärven sijaan jonkun muun kehityskunnan parempien kulkuyhteyksien tai laajemman asunto- ja tonttivalikoiman takia. Jos meillä ei olisi ollut tonttia jo tiedossa, niin olisiko Nurmijärveltä löytynyt kohtuullisen hintainen maakaistale hyvällä sijainnilla? Epäilen, että homma olisi voinut kaatua jo tässä vaiheessa.

Kun on tehnyt oman elämänsä suurimman investoinnin, niin tietysti huolettaa myös kunnan kiristyvä taloustilanne. Jo ennen muuttoa, olen päässyt talon rakennuttajana kaivamaan kuvetta ja nauttimaan mm. kasvaneista palvelumaksuista. Toisaalta on paljon positiivistakin. Yhteistyö esimerkiksi rakennusvalvonnan kanssa on ollut hyvää ja toimivaa. Esimerkiksi rakennuslupa irtosi alle kuukaudessa, kun pk-seudulla sitä joutuu usein odottelemaan 3-4 kuukautta.

Nyt on kunnalla käsillä tuhannen taalan paikka. Miten virkistynyt Nurmijärvi-ilmiö käännetään pysyväksi eduksi? Kestävästi kehittyvä kunta on hyvä asuinpaikka myös tulevaisuudessa.

Kirjoittaja toimii suunnittelu- ja konsultointiyrityksessä viestintä- ja markkinointikonsulttina ja vapaa-ajalla rakennuttaa kotiaan lapsuuden maisemiin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut