Pääkirjoitus: Pysäköinninvalvonnalle Nurmijärvellä ilmeinen tarve

Riikka Laine

Nurmijärvellä selvitetään parasta aikaa mahdollista kunnallisen pysäköinninvalvonnan aloittamista alueella.

Tällä hetkellä kunnan parkkipaikoilla ja kadunvarsilla pysäköintivirhemaksuja eli kansankielellä parkkisakkoja voi antaa vain poliisi.

Ja kuten moneen kertaan tämänkin lehden palstoilla on todettu, poliisin resurssit asiassa ovat rajalliset, eivätkä partiot voi mitenkään ehtiä kaikkia väärin pysäköityjä autoja sakottamaan.

Viime aikaisten keskusteluiden puitteissa pysäköinninvalvonnan tarve ympäri kuntaa on osoittautunut ilmeiseksi.

Osa autoilijoista suhtautuu välinpitämättömästi pysäköintisääntöihin, ja autoja jätetään kohtuullisen matalalla kynnyksellä sellaisillekin paikoille, joille ei kuuluisi.

Osaa alueista häiritsee se, että yleisten pysäköintialueiden ja katujen asiakaspysäköintiin tarkoitetut paikat ovat pitkiä jaksoja samojen ajoneuvojen käytössä.

Liikennemerkkejä ei noudateta, koska kunnallisen pysäköinninvalvonnan puute Nurmijärvellä on yleisesti tiedossa. Jos sakon mahdollisuus on satunnaisesti vierailevien poliisien varassa, niin se ei ole monellekaan autoilijalle riittävä ”pelote”.

Monessa kunnassa syyt kunnallisen pysäköinninvalvonnan aloittamiseen ovat olleet hyvin samankaltaiset, ja lupa Aluehallintovirastolta on saatu hyvin samoin perustein. Ainakaan Avin luvasta asian ei siis luulisi jäävän Nurmijärvellä kiinni.

Prosessi kunnallisen pysäköinninvalvonnan saamiseksi on toki työläs, sillä asia vaatii ensin kunnan selvitystyötä, sitten päättäjien linjauksen ja poliisilaitoksen päällikön lausunnon ennen kuin Avi voi kunnalle lupaa pysäköinninvalvontaan antaa.

Ja toki se vaatii myös rahaa käynnistää tällainen toiminto.

Mutta toivottavasti jo moni ymmärtää, että tarvetta oikeasti on – ennen kuin meininki muuttuu ihan villiksi länneksi. Loppupeleissä pysäköinninvalvojat helpottaisivat varmasti monen meidän arkea.

Kirjoittaja on NU:n päätoimittaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.