Mielipide: Avoin kirje Nurmijärven kunnalle

Erään taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja

Klaukkalan teiden ja katujen hoito on ulkoistettu kunnalta YIT:lle.

Kysynkin nyt sopimuksen tehneeltä kunnan vastuuhenkilöltä: Sallitaanko talvella, ja millä oikeudella, kävelyteiden aurauslumien siirto ja läjitys kerrostalojen nurmikoille ja pensaille, jolloin aurauksen mukana tulee yleensä runsaasti myös hiekoitussepeliä ja istutukset kärsivät?

Kuka on vastuussa keväisin hiekoitussepelin poistosta yksityisille tonteille?

Mielestäni vastuu kuuluu aiheuttajalle eli tässä tapauksessa YIT:lle.

En ole kuitenkaan nähnyt näin tapahtuvan.

Miksi?

Toinen seikka, joka liittyy myös talveen on YIT:n aurauskaluston kuljettajien huolimattomuus.

Olen omin silmin nähnyt, kun aura tönäisee valaisinpylvästä, joka törmäyksen seurauksena vähän kallistuu pysyvästi.

Klaukkalassa on myös muutamaa jalkakäytävän vierellä olevaa istuinpenkkiä vaurioitettu.

Uskon, että lumiauralla on näihinkin tapauksiin syynsä. Toivottavasti aiheuttaja korvaa eikä kunta veronmaksajien rahoilla!

Kun asiat hoidetaan ja valvotaan hyvin, niin edellä olevia epäkohtia ei synny (vahinkoja tietysti sattuu), ja siksi olen kiinnostunut kuulemaan kunnan vastauksen.

Se kiinnostaa, uskoisin, koko joukkoa muitakin, ainakin Klaukkalan asukkaita.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.