Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikynä | Kunnan panostettava Klaukkalan viihtyisyyteen ja siisteyteen

Klaukkalan Keskustan vuosikokouksessa keskusteltiin Klaukkalan viihtyisyydestä ja siisteydestä. Yleisilmeestä, joka on ollut jo pitkään keskustelun aiheena huonosti hoidetun ympäristön vuoksi.

Positiivisena uutisena olemme saaneet lukea paikallislehdestä, että keskeisellä paikalla olevan Säätökeskuksen piha-aluetta ja parkkipaikkaa ollaan kunnostamassa. Toivottavasti toteutukseen päästään pian ja piha saadaan asianmukaiseen kuntoon.

Keskusta näkee tärkeänä, että kunta toimii esimerkillisesti omistamissaan kiinteistöissä sekä kiinteistöosakeyhtiöissä ja pitää ne asianmukaisessa kunnossa. Sama pätee myös muihin kunnan vastuulla oleviin asioihin taajamissa. Esimerkkinä katualueilta voi mainita kallellaan olevat liikennemerkit ja valopylväät. Pienet yksityiskohdat luovat kokonaisuuden ja yleisilmeen taajamasta.

Keskusteluissa nousi esille myös tärkeä liikenneturvallisuuteen vaikuttava asia, suojatiemaalaukset. Tällä hetkellä monet suojatiemaalaukset ovat erittäin kuluneita. Taajama-alueilla suojatiemerkintöjen ylläpito on valtaosin kunnan vastuulla. Suojatiemaalauksien kunto vaikuttaa merkittävästi liikenneturvallisuuteen. Niiden kunnossapito on myös erittäin edullinen liikenneturvallisuusteko.

Vastapainoksi kunnan panostuksiin taajamissa jokaisen kuntalaisen tulee myös arvostaa ja kohdella hyvin kunnan omaisuutta.

Pienet yksityiskohdat luovat kokonaisuuden ja yleisilmeen taajamasta.