Mielipide | Puulla parempiin päiviin

Metsä on Suomen tuki! Nuo sanat oli muotoiltu kuusen taimilla Punkaharjun kauniiseen männikkörinteeseen. Se oli silloisen metsäntutkimuslaitoksen pääjohtajan professori Olli Heikinheimon idea ja viesti tuleville sukupolville. Tuo sanoma on yhä ajankohtainen.

Metsä on aina antanut turvan ihmisille ja metsän eläimille. Silloinkin, kun sotiemme veteraanit puolustivat maamme itsenäisyyttä vaaran vuosina ylivoimaa vastaan. Viisi vuotta meni, miehet palasivat omille kotiseuduilleen. Heillä ei ollut mitään, ei vyötä, ei henkseleitä, naru vain. Ei kotia, ei kontua, maantie vain. Mutta heillä oli kädet, joissa oli vahva isänmaan rakkaus. Metsät tarjosivat työtä, nuo miehet vuolivat käsillä täyspuhtaaksi pöllejä pitkiä päiviä. Piti saada satamaan tavaraa. Laiva ei odota. Muistan Sörkän laiturilla pitkät pinot odottamassa laivaa. Mikä puun ja pihkan tuoksu tulvi sieraimiin. Se kertoi, että Suomi nousee puulla.

Metsänhoito Suomessa on korkeatasoista. Koulutus alalle maailman kärkeä. Menetelmät kehittyvät, työ opettaa. Uudet ja tehokkaat metsänuudistamismenetelmät ovat syrjäyttäneet vanhat, kansan kielellä sanotut harsintahakkuut. Nykykielellä kauniimmin ilmaistuna jatkuvan kasvatuksen. 1960-luvulla kyseinen menetelmä oli metsälaissa kiellettyä. Kaikki nykyaikaiset kehittyneet metsänuudistamismenetelmät tähtäävät metsämaan maksimaaliseen hyödyntämiseen. Ei synny tyhjiä kohtia, kuten luontaisessa menetelmässä.

Maan muokkauksessa on käytössä mätästys eri vaihtoehdoilla. Maa ratkaisee menetelmän. Taimiaines taimitarhoilta on laadukasta. Siementen alkuperä tulee puista. Uudistaminen nykymenetelmällä säästää aikaa jopa 15 vuotta. Uudistunut metsälaki antaa toiminnalle väljyyttä. Päätehakkuun voi suorittaa heti kun puuston kasvukyky heikkenee.

Me suomalaiset olemme perimmäisiltä juuriltamme metsäkansaa. Historia kertoo, kuinka metsä on aina ollut tuki ja turva. Sillä on aina päästy parempiin päiviin. Kulttuuripuolella metsä on ollut ja on edelleen vahvasti mukana. Kansalliskirjailija Aleksis Kivi rakasti metsäistä luontoa, sen kirjailija ilmaisi aidosti toteamalla: ”Vuoden harjanteella kauan seisoin. Katsahrellen koilliseen. Siellä näin mä nummen sinertävän ja honkametsän kaukasen”.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut