Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Onko Klaukkalasta tullut kunnan rakennusmaa?

Klaukkalan kylän pinta-alan käyttö suunnitellaan kirkonkylän kunnantalon työhuoneissa. Klaukkalan kaavapiirrokset, mikäli mahdollista, saman talon työpöytien ääressä.

Ja kaikki hyväksytetään valtuutetuilla. Maalaiskylän pellot tosin olivat jo osin EU:n myötä paketissa.

Kylän kasvu varsinaisesti alkoi edellisen kunnanjohtajan aikana. Tosin sitä ennen Järvihakaan oli suunniteltu pienteollisuusalue.

Upea metsä kallioineen ja lehmipolkuineen sai väistyä. Ropakon pelloille suunniteltiin omakoti-alue.

Järvimaan alue vaihtoi omistajaa ja uuden omistajan myötä alue sai uuden kaavan. Satavuotias kylän ainoaan järveen rajoittuva metsä kaatui.

Aikanaan kylän kantatilan Gunnarin maista lohkottu torppamiljöö sai mennä. Kerrostalojen rakentaminen lisääntyi ja asukasmäärä viisinkertaistui. Oli oikotien vuoro, liikenne kylän läpi oli tukkeutunut.

Viimeisin Klaukkalan maisemaan suuresti vaikuttava suunnitelma on Isoniitun kaava Luhtajoen teineen ja tulevine kerrostaloineen.

Rauhallinen ja maisemallisesti kaunis Isoniittu on ollut kesäisin ja talvisin asukkaiden ahkerasti käyttämä ulkoilualue.

Maalaisidylliä parhaimmillaan, viimeinen kylän keskustassa. Samalla Isoniitun reunamilla sijaitsevan maalaistalon elinkeino on tuhoutumassa.

Samansuuntainen kuin suunniteltu Luhtajoentie, on kylän rajalla sijaitseva Metsäkyläntie. Tie johtaa myös ohikulkutielle, joten siltä suunniteltu liikenne kylään ohjautuisi myös siltä.

Isoniittu säästyisi asukkaiden ja luonnon iloksi, samoin maataloutta harjoittavien toiminta.

Voi myös pohtia, onko kerrostalojen lisääminen Klaukkalaan ja asukasmäärän kasvattaminen enää mielekästä, puhumattakaan kylän parhaan ja viimeisen maiseman tuhoaminen?

Infran rakentaminen Klaukkalan tapaisessa maastossa lukuisine kallioineen tai kostean maaperän vahvistaminen ei ole ollut halpaa, suurille rakennusliikkeille?

Elämmehän kunnassa nyt ”Nuukaohjelman” aikaa.

Marja-Liisa Vesanto Klaukkalan asukas vuodesta 1966