Kunnassa asuu yksinäisiä ihmisiä, jotka taistelevat arjessa, yksin.
Asumiskustannukset, laskut ja toimeentulo on yksinään hankittava, ja se voi olla joskus aika lailla vaikeaa.
Jos ihmisen on turvauduttava yhteiskunnan tai kunnan tukiin, on laskentakaava epäedullisempi yksinäiselle.
Jos yksinäinen ihminen on joutunut taloudelliseen ahdinkoon ja menettänyt luottotiedot ja joutunut ulosoton piiriin, on tilanne huono.
Kela laskee asumistuen bruttotuloista eikä huomioi siihen ulosottoa. Työssä käyvä ihminen jää yleensä ilman asumistukea.
Ulosotto ei anna löysää, vaan kiristää narua kaulassa vielä enemmän, ja se taas johtuu siitä, että ulosottovirkailijat toimivat prosenttipalkalla.
Toimeentulotukea Kelalta hakiessa katsotaan muun muassa asunnon vuokra. Jos sen määrä ylittää tietyn rajan, ei vuokraa lasketa kokonaisuudessa menoihin.
Kela edellyttää, että tuen hakija vaihtaa halvempaan asuntoon, mutta niitä ei ole, varsinkin jos haluaa asua kunnan asunnossa.
Tämä on osin yhteiskunnallinen ongelma, mutta myös kunnallinen. Kunta maksaa osan Kelan toimeentulotuesta, ja mikäli Kela ei myönnä toimeentulotukea, siirretään hakijan pyynnöstä hakemus kunnalle ja heillä on taas aika lailla rajatut keinot, joilla ihmisiä voidaan avustaa.
Usein käy niin, että avun tarvitsijaa pyöritetään luukulta toiselle, käsittelyajat ovat useita päiviä eri luukulla.
Joskus kun Kela eikä kunnan sosiaalipuoli ole tarjonnut apua, on hakija ohjattu kirkon diakonian puolelle. Tuntuu, että ihmistä yritetään väsyttää.
Joku miettii, että on ihmisen oma vika, että on tämmöiseen tilanteeseen itsensä saattanut, mutta se ei aina näin ole.
Takana voi olla konkurssi, avioero, korona tai nämä kaikki, ja sen seurauksena ihminen on joutunut vaikeaan tilanteeseen, taloudellisesti ja myös henkisesti, ja hän joutuu nämä asiat käymään yksin läpi, ilman toisen ihmisen tai yhteiskunnan tukea. Kukaan ei kysy ihmiseltä, että ”miten sinä jaksat, miten voit”, ei kukaan.
Arjen pyörittäminen voi olla erittäin haasteellista, lisänä on tuo tunne, että ei kuulu enää yhteiskuntaan, eli on muuttunut toisarvoiseksi kansalaiseksi, kun on luottotiedot mennyt ja lisäksi se tunne, kun kukaan ei siitä tunnu välittävän, ja pompotellaan luukulta luukulle, jokaisessa paikassa.
Jos on töissä käyvä ihminen, niin silloin tuo tuntuu erittäin raskaalta, tekee töitä 10-12 tuntia päivässä, mutta joutuu joka päivä miettimään sen, että miten saisin edes ruokaa tälle päivälle.
Kun tulee kotiin, niin onko sähköt poikki, milloin menee puhelinliittymä kiinni, joutuu tekemään töitä rikkinäiset kengät jalassa jne.
Yllämainitut on täyttä arkipäivää, herran vuonna 2021 Nurmijärvellä.
Tämmöisessä tilanteessa tulee mietittyä, kannattiko yrittäminen, kannattiko se, että työllistit useamman ihmisen.
Monella heikommalla ihmisellä on tuossa vaiheessa tilanne se, että kävellään metsään köyden kanssa, tai juna-asemalla odotetaan junaa saapuvaksi.
Näitä asioita pitäisi pystyä Nurmijärven kunnassa parantamaan. Myös yksinäinen ihminen on ihmisoikeuksien arvoinen, ja hän voi tarvita apua, tai edes sen, että joku kysyy: ”miten jaksat, miten voit”?
Kirjoittaja on taksinkuljettaja, kuntavaaliehdokas (ps.), Nurmijärvi