Päätoimittajalta: Ei ainakaan mun naapuriin!

Aija Pirinen

Erityistason nuorisokoti Tunkki Oy:n muutto Klaukkalan Lintumetsään on herättänyt somessa voimakasta keskustelua. Verkkoon avattiin myös muuttoa vastustava adressi, jonka oli tiistaiaamuun mennessä allekirjoittanut 240 ihmistä.

Osa asukkaista pelkää nuorisokodin lisäävän alueella häiriökäyttäytymistä. Nuorisokodin koetaan laskevan asuinalueen vetovoimaa ja asuntojen hintoja.

Asukkaiden huolia ei sovi vähätellä. On ymmärrettävää, että viereisten päiväkodin ja alakoulun lasten vanhemmissa nuorisokoti herättää epäluuloja. Nuorisokodeissa asukkailla on usein taustalla vaikea lapsuus ja käytös voi siksi olla rosoista.

Silti voi pohtia, pitäisikö tällaisissa tilanteissa asukkaiden hiukan venyttää suvaitsevaisuuden ja asenteiden rajojaan. Tilannetta voi pohtia myös empaattisesti vaikeuksiin joutuneiden nuorten näkökulmasta. Miltä tuntuu elämän kolhimasta nuoresta, kun hän kokee, ettei ole tervetullut alueelle – tai ylipäätään tervetullut minnekään?

Valtaosa meistä on varmasti sitä mieltä, että vaikeista lapsuuden olosuhteista kärsineitä erityisnuoria tulee tukea. Mutta monen asenne kovenee, jos nuorisokoti on oletettu riski omassa naapurustossa. Ilmiöllä on nimikin: nimby (”not in my back yard”, eli "ei minun takapihalleni"). Nimbyllä tarkoitetaan omalle lähialueelle suunniteltujen, omasta mielestä epämiellyttävien asioiden, kuten nuorisoasuntoloiden vastustamista.

Suvaitsevaisuuden ja heikko-osaisten tukemisen puolesta on helppo esittää julistuksia esimerkiksi kuntavaaleissa, mutta todelliset asenteemme ja arvomme testataan arkielämässä.

Mitä se kertoo meistä, jos emme hyväksy joukkoomme kuin kaltaisiamme? Kuplan ulkopuolinen maailma voi kasvattaa meitä ihmisinä, kunhan suhtautumistapamme on myönteinen uhkakuvien rakentamisen sijaan. Tosin itsekin katson asetelmaa ulkopuolelta ja omat tuntemukset helposti muuttuvat reaalimaailmassa.

Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten vt. päätoimittaja.

Kommentoi