Varmasti jokainen kuntalainen on sitä mieltä, että Nurmijärvellä on tilaa hengittää ja mahdollisuus asua nykyaikaisesti lähellä luontoa. Kunnan sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa, lähellä maan suurinta lentokenttää, on erinomainen.
Välillä kunnan alueelle nousevia uusia asuinalueita tuijotellessa tuntuu, että maankäytön ja kaavoituksen osalta on iskenyt vauhtisokeus.
Maankäytön mallia tunnutaan ottavan hieman liikaa pääkaupunkiseudulta. Pidän tätä huolestuttavana trendinä, sillä kunnassa olisi tilaa ja mahdollisuuksia kaavoittaa viihtyisiä asuinympäristöjä.
Kyseenalaistaisin myös sitä, että kannattaako Nurmijärven lähteä kilpailemaan korkean rakentamisen saralla pääkaupunkiseudun kanssa?
Vai kannattaisiko sittenkin pitäytyä niissä ominaispiirteissä, jotka tekevät kunnasta ylpeästi landen?
Nurmijärvellä tulisi huomioida luonto rakennetun ympäristön suunnittelussa ja kaavoituksessa entistä paremmin. Sopusoinnussa oleva rakennettu ympäristö ja luonto parantavat asukkaiden asumisviihtyvyyttä.
Hyvin viihtyvät kuntalaiset asuvat paikkakunnalla pidempään, ja ovat näin kunnan näkökulmasta arvokkaita veronmaksajia. On mahdollista vaalia elonkirjoa ja toteuttaa laadukkaita asuinalueita samalla luontoa säästäen.
Aivan varmaa on se, että tarvitsemme metsä-, pelto- ja ulkoilualueita myös jatkossa.
Maankäytössä olisi hyvä säilyttää maltti, sillä tuhottuja luontoalueita emme saa enää takaisin.
Nurmijärven kuntastrategiassa (2018-2025) todetaan seuraavasti: “Nurmijärvellä kohtaavat kaupunkimainen ja maaseutumainen elämäntapa sekä mahdollisuus nauttia luonnossa liikkumisesta lähellä kansainvälistä lentoasemaa.”
Strategiahan on toimintaa ohjaava idea ja nyt tulisi varmistaa, että Nurmijärvi on jatkossakin viihtyisä asuinpaikka. Uusia asuinalueita suunniteltaessa tulisi huomioida laadukas toteutus, viihtyvyys ja se, että suunnitellaan asukkaille sopivia elinympäristöjä oikealla sijainnilla.
Toteutuksessa voi olla mukana urbaania henkeä, mutta lopputuloksen tulisi olla maalaismaiseen ympäristöön sopiva.
Kirjoittaja on viestintä- ja markkinointiasiantuntija, FM, kuntavaaliehdokas (vihr.), Kirkonkylä