Kun luet tätä, olen juuri aloittanut kahden viikon kesäloman. Matatalla profiililla.
Kun olen kertonut jääväni lomalle, yksi sun toinenkin on kysynyt minne lähdet. En lähde. Lähden. Ehkä lähden.
Viime kesäksi lomasuunnitelmia oli paljon. Alkuvuodesta olin varannut paikan bussista, jonka oli määrä viedä minut ryhmämatkatyyliin Sodankylän elokuvajuhlille.
Elokuvajuhlat siirtyivät nettiin, niin myös moni muu varaamani ja suunnittelemani asia – mikäli sen päälle ei vedetty henkseleitä. Mutta tulipahan maalattua; ovea, kasvilavaa, ikkunanpokia kesähuonetta varten...eikä sekään hassummalta tuntunut.
Nyt olen valinnut taktiikan teen mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Kun on paljon harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita, ajan ja välillä jaksamisenkin kanssa on työpäivän jälkeen tiukkaa.
Kahden viikon ajan voin ratsastaa ja hoitaa hevostani mihin aikaan haluan, lenkittää ja kouluttaa koiraa oman aikatauluni mukaan, lukea, kirjoittaa, käydä aamu- tai päiväjoogassa...Eivätkä maalaaminen ja kitkeminen lopu koskaan, ettei tämä liian ruusuiselta kuulostaisi.
Maailman avautuminen pitkän koronakurimuksen jälkeen tuo sekin mahdollisuuksia lähilomaan; vanhoja tuttuja asioita, joissa nyt on uuden lumoa. Leffateatterien tarjonta laajenee, lounaalle ja illalliselle voi mennä vapaammin, ystäviä ja sukulaisia tavata hieman huolettomammin.
Nurmijärvi ja koko Keski-Uusimaa tarjoavat tähän mahtavat mahdollisuudet, ja aina voi piipahtaa muissa kohtuuetäisyydellä olevissa kaupungeissa, jos siltä tuntuu.
Kun mietin suhtautumistani lomaan ja suunnitteluun, se on mullistunut tänä runsaan vuoden mittaisena poikkeusaikana. Kun rittävän pitkään yrittää yrittää, toteaa että joskus sitten. Sitä paitsi. Poikkeusajan hiipuessa kohti loppuaan, toivottavasti, tunnen tarvitsevani jonkinlaisen siirtymäajan, aivan kuten sen alkaessakin.
Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten toimittaja.