Mielipide: Vielä Nurmijärven kunnan verkkosivuista ja hakukoneesta

Kiitos viestintäpäällikkö Siltaselle vastauksesta kirjoitukseeni.

Mutta.

Eikö hyvän käyttöliittymän pitäisi ohjata käyttäjäänsä? Ei ole tarve muistaa vuosien vanhoja tarinoita ja uutisia. Niitä kyllä riittää, uutisia.

Korjaan edellistä kirjoitustani, sillä tämän ”Solmu”-hakukoneen kautta ei nyt havaitsemani mukaan olekaan mahdollista antaa palautetta kunnalle.

Siellä aukeaa katuasioissa vain ”Liitoskohtalausunnon tilaaminen”, ”Palaute teiden kunnossapidossa ELY-keskukselle” ja ”Sijoituslupahakemus”.

Mutta palautetta kunnalle ei siis voi antaa. Samoin se kuvalinkki etusivulla ei toimi. Ei voi antaa.

Palaute toimii vain etusivun ylänavigaatioriviltä kohdassa ”Palaute”.

Siis juuri sieltä, mistä kuntalainen voisi sen olettaa toimivan. Hyvä niin. ”Solmut” voi unohtaa, jos on muistanutkaan.

Palaute on juuri se sana, joka kertoo, mitä olet tekemässä.

Nurmijärven kunta on asukkaalle alin hallintoporras ja asukkaan tulee joka tilanteessa pystyä olemaan vuorovaikutuksessa oman kuntansa kanssa.

Haettaessa eri asioita verkkosivujen hakukone ei anna hakijan haluamalle asialle suoraa toiminta- ja etenemissuuntaa. Se antaa nimikkeinä ”Artikkelit”, ”Sivut” ja ”Media”. No, uutisia saa mediasta kaiken aikaa, miksi kunnan sivuilta pitää niitä lukea?

Näiden otsikoiden alla olevat hakutulokset eivät johda asukkaan hakeman asian etenemiseen. Ne eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä hakusanaan suhteutettuna.

Kuitenkin asukkaalla on tarve saada jokin asiansa hoidettua kunnan hoitovastuulla olevassa asiassa. Näin ei nyt jouhevasti tapahdu.

Ja täytyy muistaa, että asukas on asiallaan ehkä kerran vuodessa tai jopa harvemmin. Eihän sitä kunnan sivuilla moni roiku jatkuvasti.

Hakukoneeseen syötettäessä sana ”rakennuslupa”, saa kahdeksan riviä hakutuloksia ”sivut”-kategoriassa. Ensimmäisenä on ”Trimble Locus -rakennusluparekisteri”. Sen kun klikkaa auki, tulee rakennusluparekisterin tietosuojaseloste.

Kuka rakentamista suunnitteleva ensimmäisenä on siitä kiinnostunut? En ainakaan minä.

Sanaa ”rakennuslupa” klikatessa kolmen klikkauksen päästä aukeaa se lupapiste.fi-sivusto, johon tuo mainittu seloste liittyy ja johon tule vielä erikseen kirjautua. Eipä ole helppoa kertakäyttäjällä ja -rakentajalla.

Hakusanalla ”maa-aineslupa” aukeaa neljä yli 50-sivuista PDF-muodossa olevaa ”Hallintosääntö 2020” -hakutulosta. Kuka jaksaa ne lukea ja miksi?

Eikö olisi mahdollista saada hakutulokseen suoraa linkkiä Keski-Uudenmaan Ympäristökeskuksen sivuille? Se kun asiaa hoitaa.

Sama hakusanalla ”jäteastioiden tyhjennysvälit”, aukeaa joku kunnan kysymys, kommentointi ja ideointi sivulle johtava linkki. Oikea hakutulos olisi kiertokapula.fi sivuille suoraan kääntävä linkki.

Hakusana ”koronaan altistuminen” johtaa vanhaan artikkeliin eräällä koululla aikoinaan tapahtuneeseen altistumiseen.

Hakutulos linkkinä sivuille ”keski-uudenmaansote.fi” olisi toivottavampi.

Ja varmasti jatkossa nämä kunnan ”ulkoistamat” palvelut lisääntyvät.

Eikö nyt olisi hyvä aika saada kunnan sivut toimiviksi, jotta asukkailla olisi tulevaisuudessa kuntasivujen kautta mahdollista itse hallita kaikki eri toimijat, jotka nurmijärveläisen elämään silloin liittyvät.

Ja organisaatiokaavio selkeämmäksi, nythän se on kerrassaan surkea (tahallisuutta ja vastuun pakoiluako?).

Olisiko mahdollista saada siitä jopa vuokaaviomuotoinen, joka kertoisi etenemissuunnat ja vaihtoehdot

Siis toivoisin koko Nurmijärven kuntasivut uusiksi ja tavoitteena hyvä käytettävyys ja toimivuus, ei se visuaalinen sarjakuvamaisuus ja lastenkirjamaisuus.

Mehän olemme nyt yhden hallintoalan sivuilla, emme Linnanmäellä.

Ja vielä lopuksi: kielikoodi ”se” on ISO 639:n mukaan pohjoissaame, ruotsin kielen koodi on ”sv”.

Mauri Larmio Klaukkalan Metsäkylä

Kommentoi