Kolumni | Seurojen merkitys on massiivisen tärkeää

Tätä kirjoitettaessa Nurmijärven Jalkapalloseuran osuus eurooppalaisessa UEFA SROI-mallinnuksessa on valmistumassa ja pääsemme ensi kertaa mittaamaan ja todentamaan seuran sosiaalisen, taloudellisen ja terveydellisen arvon paikalliselle yhteisölle. Mallinnus toteutetaan useissa Euroopan maissa yhteistyössä eurooppalaisten yliopistojen kanssa, ja suomalaisen jalkapallon arvo suomalaiselle yhteiskunnalle on todennettu olevan peräti 1,25 miljardia euroa vuosittain! Tästä valtavasta arvosta osa muodostuu myös NJS:n kautta ja näitä tuloksia päästään tarkastelemaan ihan lähiaikoina.

Urheiluseurat sekä erilaiset yhdistystoiminnat ovat haastavassa tilanteessa. Vaatimuksia ja kilpailua on paljon, erilaista dokumentaatiota yms. tarvitaan huomattavasti aikaisempaa enemmän, vapaaehtoisten ajankäyttö ja sitoutumisen realiteetit vaativat uusia toimintamalleja ja paineet harrastamisen hinnalle ovat kovia.

Mutta vaikka haasteita on, olen nyt reilun puolen toista vuoden aikana huomannut, että kaikkiin edellä mainittuihin haasteisiin on mahdollista löytää ratkaisu! Ratkaisut vaativat aikaa ja muutokset ovat hitaita, mutta uskon vahvasti, että kehittyminen ja muutokset avaavat tietä entistä paremmalle ja pitkäjänteisemmälle toiminnalle.

Dokumentaatio, mittarit ja suunnitelmallisuus ovat avaimia entistäkin laadukkaampaan ja kestävämpään seura- ja yhdistystoimintaan, vapaaehtoisille tekijöille pitää pystyä tarjoamaan entistä tarkemmin palasteltuja ja ohjattuja vapaaehtoistoiminnan muotoja ja harrastamisen kustannuksiin seurojen täytyy vastata laajemmalla ja monipuolisemmalla tukitoiminnalla. Seurat voivat olla paikallisesti erittäin hyviä kumppaneita mm. kuntasektorille erilaisissa terveyttä edistävissä toiminnoissa ja ne pystyvät tuottamaan laajasti osaamista ja resursseja koko paikalliselle yhteisölle.

Yhdistysten, seurojen ja vapaaehtoisten toimijoiden merkitys on myös Nurmijärvellä massiivisen tärkeää. Pidetään kaikki yhdessä huoli, että pystymme seuroina ja yhdistyksinä myös jatkossa kehittymään ja tarjoamaan tärkeän panoksemme paikkakunnan lapsille, nuorille ja varttuneemmallekin väestölle. Tämä työ ei ole valmis, mutta yhteisillä, pienilläkin panoksilla omalle yhteisölle, voimme päästä vielä paljon nykyistäkin pidemmälle!

Kirjoittaja on Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n toiminnanjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut