Juuri päättynyt neuvottelu hallituksessa ensi vuoden budjetista nostaa lehtitietojen mukaan Suomen valtion velkaa 6,9 miljardia euroa, ollen yhteensä noin 149 miljardia euroa. Vertailun vuoksi, USA:n liittovaltion velka on 28 000 miljardia dollaria. Usein kysytään, koska nämä velat maksetaan takaisin. Se on kysymyksenä harhaanjohtava, sillä valtion velkaa ei makseta välttämättä koskaan takaisin siten, että valtio olisi velaton. Toisaalta vanhoja velkoja maksetaan jatkuvasti takaisin esimerkiksi uudella velalla.
Valtiot elävät reaalitalouden lisäksi rahataloudessa, jossa valtioilla on kyky painaa keskuspankkien kautta omaa rahaa itselleen ottamalla velkaa itseltään. Tämä on tapa jolla valtiot voivat luoda uutta rahaa markkinoille ja kuitata vanhoja velkoja luomallaan rahalla. Yksityishenkilöt, kotitaloudet ja yritykset elävät reaalitaloudessa, jossa käytettävissä ja odotettavissa olevat tulot määrittelevät sen määrän omaa tai vierasta pääomaa, mikä voi olla käytössä. Heillä kykyä luoda omaa rahaa velalla ei ole.
Rahataloudessa ei ole juurikaan merkitystä, paljonko valtiolla on velkaa kuten USA on sen osoittanut. Oleellista on, riittääkö rahamarkkinoilla luottoa valtion kykyyn luoda lisää rahaa, jolla on arvoa. Mikäli rahaa luodaan velan kautta liikaa, raha menettää arvoaan ja rahaan liittyy riskejä. Valtioiden kyky luoda rahaa edellyttää valtioilta niukkuutta rahataloudessa ja tuottavuutta kansantaloudessa, jotta rahaan liittyvä riski on matala ja raha säilyy haluttavana maksuvälineenä rahamarkkinoilla.
Tavallista kansalaista varmasti huolettaa valtion velkaantuminen, koska summat ovat mittaluokaltaan sellaisia, että niitä on vaikea käsittää. Silloin kun keskuspankkien luoma raha kelpaa valtioiden velan maksuvälineeksi, nollakorkojen aikaan suurta syytä huoleen ei ole. Tämä tosin vaatii kansantaloudelta runsautta, eli riittävää tuottavuutta ja kykyä elää niukkuudessa, joka ylläpitää rahataloudessa elävien valtioiden velanhoitokykyä. Valtion velasta uutisoiminen mediassa voitaisiin tehdä toisinkin. Velan sijasta ilmoitettaisiin valtion tavoitteesta luoda uutta rahaa kansantalouden ulkopuolelta tietty määrä seuraavaksi vuodeksi. Yksityistalouden hallintaa ei siis pitäisi sekoittaa rahatalouteen.
Oleellista on, riittääkö rahamarkkinoilla luottoa valtion kykyyn luoda lisää rahaa, jolla on arvoa.