Klaukkalan Matkakeskuksen valmistuessa Nurmijärven Uutisissakin kirjoitettiin uuden keskuksen käyttöön liittyvistä erimielisyyksistä. Vastakkain olivat nurmijärveläinen liikennöitsijä ja ns. maalaisbussit. En aktiivisesti seurannut asiaa, mutta ymmärtääkseni kiista sai jonkinlaisen ratkaisun, jonka mukaan maalaisbussit saavat käyttää asemaa. Kummalliselta tuntuisikin jos näin ei olisi.
Asia palasi mieleen sunnuntaina odottaessani lapsen kanssa Helsinkiin menevää bussia. Olin katsonut Matkahuollon aikatauluhausta klo 16.20 lähtevän bussin. Odotimme Matkakeskuksen laiturilla 1 ja pian paikalle saapuikin Pekolan liikenteen bussi. Se seisoi jonkin aikaa alueen toisella puolella ja sitten lähti liikkeelle. Uskoimme sen pysähtyvän ja ottavan meidät kyytiin. Ällistyimme suuresti kun bussi kiihdytti vauhtia kohdallamme ja häipyi Helsinkiin päin. Minun ja lapsen lisäksi kyydistä jäi muutamia muitakin. Seuraavan bussin tuloon oli tunti.
Mitä järkeä tässä on? Jos on perusteltua että muut kuin Korsisaaren bussit eivät saa ottaa matkustajia laiturilta 1, eikö siitä voisi ilmoittaa vaikka isolla taululla? Liikennöitsijät ovat huolissaan matkustajamäärien vähenemisestä. Ikävä kokemuksemme ei juuri kannusta käyttämään heidän palvelujaan.