Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta | Niille, joilla on paha olla

Tällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Viikon teemana on kohtaaminen. Tavoitteena on viestiä siitä, että jokainen meistä, mielenterveystilanteesta riippumatta, ansaitsee tulla kohdatuksi samalla tavalla. Suurin osa ihmisistä tulee todennäköisesti kohtaamaan mielenterveysongelmia jossain vaiheessa elämää, Mielenterveyden keskusliitosta sanotaan. Jollekin ongelmat tulevat osaksi elämää henkilökohtaisesti.

Avun hakeminen on ensimmäinen kynnys, jonka ylitettyä olo voi olla jo hiukan parempi, vaikka ei olisi edes ehtinyt jutella kenellekään.

Itsekin uskalsin hakea apua, kun en enää halunnut kuormittaa ystäviäni jauhamalla samoista asioista viikosta ja kuukaudesta toiseen. Minun kohdallani kyse on vaikeasta elämäntilanteesta, ei niinkään mielenterveysongelmista. Avun hakeminen oli vaikeaa, sillä mietin olenko oikeutettu siihen surun takia.

Syksyllä istuessani koneen ääressä kyyneleet alkoivat valua silmistäni, enkä edes tiennyt miksi itken. Seuraavana päivänä otin yhteyttä Keusoten työikäisten asiakasohjaukseen, josta minut ohjattiin Hyvinkään Seudun Mielenterveysseuran sivuille. Sieltä olen saanut tarvitsemaani apua ja elämä on alkanut näyttää valoisammalta pikkuhiljaa. Asiat eivät parane hetkessä, mutta suunta on oikea. Minullakin on edelleen päiviä ja hetkiä, jolloin on paha olla, mutta ammattilaisen kanssa keskusteleminen on helpottanut tilannetta.

Moni haluaa hakea apua, mutta ei tiedä, mistä sitä saa tai kuinka paljon se maksaa. Usein julkisen terveydenhuollon puolella ammattiapua on tarjolla maksutta kolmen ensimmäisen käynnin ajan. Hymisessä keskustelemaan pääsee viidesti maksutta.

En tiennyt itsekään, mitä kautta apua saa tilanteeseeni, mutta uskalsin ottaa yhteyttä ja kysyä, mitä minun kannattaisi tehdä. Avun pyytäminen ja hakeminen ei ole osoitus heikkoudesta. Päinvastoin. Se osoittaa, että haluat pitää huolta oman elämäsi tärkeimmästä ihmisestä, itsestäsi.

Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten toimittaja