Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta Joulutunnelma, missä viivyt?

Tavallisesti tulet vierailemaan jo hyvissä ajoin marraskuussa. Näin kävi myös viime vuonna. Silloin sain samalla kertaa puraisun myös askartelukärpäseltä ja joulukortit olivatkin jo valmiina jo kuun alussa. Myös lahjaideat tipahtelivat päähän kuin lumihiutaleet pakkaspäivänä. Pukin konttiin päätyikin huomattava määrä itse tekemiäni lahjoja kuten kuorintavoidetta, jalkakylpypommeja, suklaapalleroita, Baileysiä (kyllä, tein senkin itse) sekä saaristolaisleipää ja tähtipullaa. Joululaulut alkoivat soida seinieni sisällä marraskuun puolella ja jouluiseen tunnelmaan oli helppo sujahtaa ulkona kimaltavien kinosten keskellä.

Tänä vuonna joulutunnelmaa on saanut etsimällä etsiä. Sisäistin marraskuun olevan kuluva kuukausi, kun se oli jo kääntymässä joulukuun puoleen. Joulukuun vaihtuessa laitoin muutaman joululaulun soimaan. Niiden kuuleminen tuntui kuitenkin ihan absurdilta, sillä mieli oli vielä niin vahvasti syksyn puolella. Eihän vielä ole aika kuunnella näitä? Paitsi, että on.

Tänä vuonna ei ole ollut minkään valtakunnan energiaa askarrella yhtäkään korttia. Joululahjat eivät todennäköisesti myöskään ole omin pienin kätösin tehtyjä. Jouluaatto on kymmenen päivän päästä ja ohi, joten fiiliksen metsästyksellä on jo hieman kiire.

Oikeaa tunnelmaa olen yrittänyt löytää myös pikkujouluista sekä syömällä pipareita ja juomalla glögiä. Myös lahjat ovat jo sentään käyneet mielessä, vaikka kaikki niistä ovat edelleen kaupassa. Pihaa koristaa jouluvalot, joiden oikea nimitys taitaa nykyään olla kausivalot. Joulukalentereitakin löytyy kotoa kaksin kappalein, mutta kun ei, niin ei.

Ehkä oikeaa fiilistä ei kannatakaan etsimällä etsiä. Se on tullakseen, jos on. Muussa tapauksessa luotan siihen, että ensi vuonna tähän aikaan olen jo täysissä joulutäpinöissä, lahjat valmiiksi paketoitu, piparit uunissa, kuusi koristamassa kotia ja kortit oikeilla omistajillaan. Tai sitten jatkan samaa rataa ja hyväksyn sen, ettei joulun lähestyminen tunnu enää samalta kuin aiemmin.

Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten toimittaja