Toimittajalta Sähköisku voi olla kohtalokas

Nurmijärvellä suunnitellaan Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen yhdistämistä Nurmijärven Sähköön.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta. 2000-luvun alussa vastaavaa jo suunniteltiin ja asia eteni valtuustoon asti, mutta ei tuolloin edennyt eteenpäin. Muutama vuosi sitten asia nousi esiin hieman epävirallisemmin. Nyt selvittelyjä on jatkettu ja ensi vuoden tammikuussa näemme meneekö tämä hanke maaliin.

Nurmijärven kunta on perustellut suunnitelmaa toiminnallisilla ja taloudellisilla hyödyillä.

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta käsitteli asiaa kokouksessaan, mutta ei keksinyt montakaan kohtaa, jossa voisi olla toiminnallisia hyötyjä. Vaikka esimerkiksi vikailmoituksen voisi tehdä samaan palvelunumeroon, niin sähkölaitokselta ei kukaan lähde korjaamaan vesiputkia ja päinvastoin.

Tietojärjestelmien yhdistelmäratkaisukaan ei välttämättä ole optimaalinen molemmille. Pieni säästö hankinnassa ja käyttökustannuksissa voi tarkoittaa käyttöön huonosti soveltuvaa järjestelmää.

Kunnan perusteluissa suurimmaksi syyksi näyttävätkin nousevat taloudelliset seikat, kuten oli 2000-luvun alun esityksessäkin. Tavalliselle kuntalaiselle asia näyttäytyy varsin sekavana ja taloudellisena kikkailuna, johon tavallisen veronmaksajan on vaikea ottaa kantaa.

Nurmijärveläisen asukkaan kannalta on tietysti yhdentekevää millaista kikkailua kunnan päättäjät harrastavat, kunhan töpseliin tuleva sähkö on kohtuullisen hintaista, hanasta valuva vesi mahdollisimman halpaa ja jätevedet huljuvat pois siedettävällä rahalla.

Tärkeintä on, että nurmijärveläiset päättäjät tietävät tasan tarkkaan mistä ovat yhdistämisasiassa päättämässä. Tarvitaan siis vahvaa talousosaamista.

Sähkö ja vesi saattavat olla harmiton yhdistelmä, mutta on syytä tarkkaan miettiä, ettei luvassa ole kohtalokasta sähköiskua.

Kirjoittaja on Etelä-Suomen Median

toimittaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut