Näin koronan kourissa, ja jo elon ehtoossa, usein ajatus lentää aikaan lapsuuden.
Monen monet muistot sieltä mieleen palaa. Tässä pari muistelua.
Vantaanjoen Myllykosken tammen yläpuolella on laaja metsäalue, kunnan haaksi sitä kutsuttiin.
Sinne tuotiin kunnantalon hiehot kesälaitumelle ja heinänteon jälkeen muutama hevonen huilimaan ennen kuin syystyöt alkoivat.
Osalle tätä aluetta tehtiin 40-luvun lopulla avohakkuu.
Ja voi ihme! Seuraavana kesänä tämä alue oli punaisenaan metsämansikoita.
Litratolkulla me niitä sieltä kerättiin. Naapurintätikin vei niitä Helsinkiin torille myytäväksi.
Se vain oli ihmeellistä, kun tässä metsikössä ei ennen hakkuuta ollut ollut ensimmäistäkään marjaa, eikä sen satokesän jälkeenkään.
Osaisikohan joku luontoihminen antaa selityksen tälle ilmiölle?
Vielä toinen muisto. Lapsena vietiin nimismiehelle variksen ja harakan varpaita.
Miksiköhän näin tehtiin, muistaako joku?