Vaalikynä | Hoitohenkilökunnasta huolehdittava

Julkisuudessa on aluevaaleista puhuttaessa käyty enimmäkseen keskustelua terveydenhuollon uudistuksesta ja sen työntekijöistä, lääkäreistä ja hoitajista.

On huolehdittava, että hoitajien määrä on hyvinvointialueilla terveydenhuollossa riittävä, työolosuhteet sellaiset, että työssä jaksaa, vaativasta työstä on maksettava asianmukaista palkkaa, ja hoitajien kehollisesta koskemattomuutta on kunnioitettava; esim. koronarokotepakosta tulee luopua. Jos edellä mainittuja asioita ollaan kehittämässä oikeaan suuntaan, alalle voidaan saada tulevaisuudessa lisää työntekijöitä.

Hyvinvointialueiden tärkeänä tehtävänä on myös sosiaalisten ongelmien ehkäisy, sekä kuntalaisten omatoimisuuden tukeminen. Sosiaalipalvelut ovatkin ennaltaehkäisevän toiminnan kannalta keskeinen hyvinvointipalvelujen kokonaisuus. Useimmiten ollaan myös samaa mieltä siitä, että välttämättömien sosiaali- ja terveyspalvelujen tulisi sijaita lähellä kuntalaista.

Myös toimintojen rakenne voidaan järjestää usealla eri tavalla, mutta asiakkaiden tarpeiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin on mentävä hyvinvointialueiden hallinnon edelle. Asiakasturvallisuus tulee myös ottaa huomioon: kulmakivinä kohtuullinen asiakasmäärä ja riittävästi sosiaalihuollon ammattihenkilöitä.

Hoitoon pääsyä onkin parannettava ja hoitoketjut tulee saada toimiviksi. Palveluja on koottava yhteen ja yhteistyötä eri toimijoiden kanssa tiivistettävä, jotta voidaan välttää asiakkaan hyppyyttäminen luukulta toiselle samojen asioiden kanssa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut