Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta Ihminen on outo eläin!

Olen aina pitänyt itseäni eläinrakkaana ihmisenä. Eläintarha olohuoneessa, heppa tallissa, saukko lähijoessa, mahtavaa.

Lapsena eläinkohtalot liikuttivat minua ihmiskohtaloita enemmän. Poistuin keskiviikkoisilta lukutunneilta silmät punaisina kuunneltuani Lassie palaa kotiin -kirjaa opettajan lukemana. Nuorena vannoin Älä hukkaa hauku ja Serengeti ei saa kuolla tyyppisten kirjojen nimeen.

Olen aina ajatellut, että ihmisen on vain mahduttava elämään samoille seuduille luonnoneläinten kanssa. Toki olen myöhemmin ymmärtänyt riistanhoidollisen metsästyksen ja metsästysseurojen merkityksen, kunhan niissä toimitaan oikein ja asianmukaisesti.

Kuinkas sitten kävikään, kun kotini lähipiiriin asettui nuori susi reviirinhakumatkallaan. Entäpä nyt, kun pihani takametsässä hengailee ilves. Ei, en edelleenkään ajattele, että ne pitäisi pistää hengiltä ihmisiä häiritsemästä. Huomaan vain ajattelevani, että oliko pakko tulla juuri tänne – niin kauniita eläimiä kuin ovatkin.

Suden ilmaannuttua lähiympäristööni tarrasin tiukemmin kiinni koiraani, valitsin vähemmän metsäiset ja pimeät polut, tiirailin kuusenoksien rakosia kiiltelevien sudensilmien varalta.

Entäpä ilves sitten. Vaikka koirani on isokokoinen, en nyt laske sitä iltasella yksin aidatulle pihallemme. Valitsen vähemmän metsäiset ja pimeät polut, ja tiirailen kuusenoksien rakosten lisäksi myös niiden latvuksia.

Naurettavaa, tiedän! Tiedän myös sen, että ilves häipyy pian suden lailla niin metsästäni kuin mielestänikin. Jotakin tämä on kuitenkin opettanut. Sen, että turvallisuudentunteeni on hauras. Sen, että ei ole oikein eikä syytä arvostella niiden ihmisten pelontunnetta, jotka asuvat tiheämpien susikantojen alueella.

Silti meidän on mahduttava elämään samoilla seuduilla luonnoneläinten kanssa. Kohtuudella.

Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten toimittaja.