Markku Jalavan kolumni | Poliitikkoja on erilaisia

Kauan sitten eräs kokenut kunnallispoliitikko kertoi taktiikastaan: ”Kun tiedät jonkun merkittävän hankkeen olevan toteutumassa, tee siitä esitys julkisuudessa. Kun hanke toteutuu, saat pisteet kotiin.”

Se oli ennen sosiaalista mediaa. Nykyään on helpompi olla esillä juuri somen avulla. Eräs kansanedustaja kertoi lähettävänsä päivittäin useita someviestejä, mitä raflaavampia, sen parempi. Yksi keino on säästää muutosehdotukset mediaan, eikä tehdä niitä kokouksissa.

No, useimmat poliitikot eivät tavoittele pelkkää julkisuutta, vaan yrittävät vaikuttaa. Matti Vanhanen osoitti rohkeutta ollessaan yksi harvoja, joka ei kannattanut kansanedustajille tehdyssä kyselyssä hoitajien muita korkeampia palkankorotuksia. Hän muisti, mihin sellainen johti edellisellä kerralla. Palkat kannattaa jättää työmarkkinoille.

Eduskunnan kyselytunti antaa huonon kuvan poliitikoista. Kunnassa luottamushenkilöt ovat minusta asiallisempia, mutta heitäkin on erilaisia. Muutamat osaavat laskea lukuja, toiset ovat hyviä euroissa tai juridiikassa. Jotkut ajavat oman kulmakuntansa tai ammattikuntansa asioita tai puolustavat sosiaalisia ryhmiä, jotkut kokonaisuuttakin.

Kunnallispoliitikot arvostavat liikuntaa enemmän kuin kulttuuria. Myös nuoria pidetään arvossa, kun taas ikäihmiset tuntuvat olevan kuluerä; kunta ja KeuSote pesevät vuoroon käsiään ja pääministeri vitsailee.

Nuorten kuulemista on selvästi lisännyt, että valtuustossa istuu nykyään puheoikeudella nuorisovaltuuston fiksuja edustajia.

Kaikki haluavat olla nykyään yritysten ystäviä.

Ehkä kulttuurikin vähitellen ymmärretään kunnan vetovoimatekijänä. Aleksis Kivikin sai oman juhlavuoden 2020, vaikka ennen häntä vähäteltiin, että ”taas sitä Kiveä”.

Kaikki haluavat olla nykyään yritysten ystäviä, mikä on uusi ilmiö. Ennen se oli kokoomuksen heiniä, mutta nyt on yleisemmin tajuttu, että kuntalaisten hyvinvointi riippuu yritysten menestyksestä.

Sanotaan, että luottamushenkilöiden tehtävä on pitää kuntalaisten puolta. Näin on, mutta keiden etua kunnan työntekijät sitten ajavat?

Eroa on ehkä siinä, että viranhaltijan on ajateltava tasapuolisuutta, kun poliitikko saattaa ajaa suppeampiakin intressejä.

Kirjoittaja on ex-toimittaja ja kuntapoliitikko (kok)

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut