Pieni poika vetää räiskyvänsinistä pulkkaa perässään ja vilkuttaa minulle. Vilkutan takaisin.
Olen räiskyvän iloinen, yltiötoiveikas. Kohta se on ohi, korona. Kohta palaamme normaaliin. Saman tien olkapäälleni asettuu kuiskuttelija. Äläpäs nyt. Muistatko miten edellisellä kerralla kävi? Uusi variantti? Odotahan vaan!
En anna sille periksi. Tänään teen henkilökohtaisen tilinpäätöksen maailmaa kaksi vuotta koetelleen pandemian kanssa. Jos se osoittautuu ennenaikaiseksi, olkoon välitilinpäätös. Nyt on pakko uskaltaa toivoa!
Lähden liikkeelle plussista. Olen säilynyt terveenä, samoin perheeni ja lähimmät ihmiseni. Olemme saaneet rokotukset siinä aikataulussa kuin se on ollut mahdollista, ja niiden sivuvaikutukset ovat olleet vähäisiä.
Olen säilyttänyt työpaikkani ja selvinnyt vähäisillä lomautuksilla. Etätyö on tuonut jokaiseen arkipäivääni puolitoista tuntia lisäaikaa, ainakin periaatteessa. Elämän pieniä tähtihetkiä, vaikkapa elokuviin tai kahvilaan pääsyä, arvostan nyt aiempaa enemmän.
Entäpä miinukset? Läheisen pitkä lomautus on tuntunut huolena hänen jaksamisestaan sekä taloudesta. Tässä työssä en ole välttynyt myöskään haastateltavien ja lukijoiden koronahuolilta.
Etätyö on teoriassa lisännyt vapaa-aikaa, mutta venyttää välillä työpäiviä ja hämärtää työn ja vapaa-ajan rajan. Enemmän kuin sitä suren mahtavan työyhteisön menetystä. Teams-palavereilla sitä ei korvata.
Tunnen vanhentuneeni korona-aikana fyysisesti enemmän kuin kuluneiden kahden vuoden verran. Suljetut kuntosalit, ryhmäliikunnat ja uimahallit tuntuvat kehossa painonnousuna, lihasten katoamisena, jäykkyytenä ja kolotuksena.
Jotta ette jäisi pelkästään minun ilojeni ja surujeni varaan, käykääpä katsomassa, kuinka lukijamme vastasivat lehden verkkokyselyyn fyysisestä ja mielen hyvinvoinnista verkkolehdessä.