Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Kysymyksiä kunnanhallitukselle teollisuusalueen laajentamisesta

Koskien uutista Nurmijärven Uutisissa 29.1. Karhunkorven itäpuolisen teollisuusalueen laajentamisesta esittäisin kunnanhallitukselle ja erityisesti Taneli Kalliokoskelle seuraavat kysymykset:

1. Karhunkorven nykyisen teollisuusalueen kaikki osat eivät ole uusien hulevesivaatimusten mukaisia vaan alueen hulevedet johdetaan yksityisten maanviljelijöiden pelto-ojien kautta käsittelemättöminä Vantaanjokeen öljyineen, suolahappoineen ja muine virvokkeineen ja aiheutetaan yksityistien varrella asuville asukkaille vahinkoa valtavien hulevesijuoksutusten vuoksi. Milloin tähän tulee muutos ja miten uuden suunnitellun alueen hulevesien käy – entisten sekaan vain?

2. Rakennetaanko Raalantielle itäänpäin jatkot pyöräteille vai annetaanko Karhunkorven pienten koululaisten taittaa koulutiensä jo ennestään vaarallisella itäisellä Raalantiellä lisääntyvien rekkojen keskellä?

3. Onko kukaan mitannut liikenteen aiheuttamaa jo olemassa olevaa meteliä Raalantien vaikutusalueella, saati arvioinut lisääntyvän liikenteen aiheuttamaa meluhaittaa?

4. Karhunkorven alue on pohjavesialuetta ja alueen kaikki kotitaloudet on velvoitettu vaihtamaan jätevesiratkaisunsa uusien lakien mukaiseksi. Miten voidaan perustella uutta teollisuusaluetta alueelle tietäen, että teollisuusalueella pestään suolahapolla betoniautoja jne. – sekö ei sitten saastuta pohjavettä? Olen omin silmin nähnyt niin tehtävän ja nähnyt ällöttävät öljyiset ojat Karhunkorven alueella ja niiden jäämät pelto-ojissa, joissa sitten maanviljelijät viljelevät suomalaisille syötävää viljaa. Missä on kunnan vastuu?

Missä on kunnan vastuu?