Lukijalta | Nurmijärven kunnan suuri haaste on julkinen liikenne

Lähes joka viides suomalainen pitäisi muuttoa toiselle paikkakunnalle erittäin tai melko todennäköisenä seuraavan parin kolmen vuoden sisällä, käy ilmi KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön helmikuussa julkaisusta tutkimuksesta.

Helsingissä asuvat olisivat muuhun Suomeen verrattuna kaikista valmiimpia vaihtamaan paikkakuntaa asumisen laadun, luonnonläheisyyden, turvallisuuden ja edullisempien asuinkustannusten perässä.

Edellä mainittujen lisäksi tärkeitä tekijöitä ovat hyvät liikenneyhteydet ja lähipalvelut. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen julkaisu osui täydellisesti Nurmijärven kuntastrategian laatimisen kannalta.

Kuntalaisilla, kunnan henkilöstöllä, elinkeinoelämän edustajilla, järjestökentällä ja kunnan vaikuttamistoimielimillä oli mahdollisuus arvioida ja kommentoida Nurmijärven kuntastrategian luonnosta Me tehdään Nurmijärvi -verkkokyselyn kautta 14.1.–23.1.2022.

Kyselyn perusteella kuntalaisten ajatukset olivat hyvin samankaltaisia kuin tuoreessa tutkimuksessa.

Valtuutetut ovat osallistuneet kunnan työpajoihin muutaman kuukauden ajan ja mikäli suunnitelmat etenevät aikataulun mukaisesti, niin strategia on valtuuston käsittelyssä maaliskuussa.

Nurmijärven kunnan suuri haaste on julkinen liikenne.

Nurmijärven kuntastrategiaan tullaan kirjaamaan ” Tavoittelemme hallittua väestönkasvua siten, että huomioimme palveluverkon kestävyyden”. Hallitun kasvun sijaan parempi muoto olisi kestävä kasvu, joka huomioisi talouden lisäksi esimerkiksi myös luonnon monimuotoisuuden. Nurmijärvellä on lähiluontoa ja siksi luonto ja lähiluonnon saavutettavuus on syytä kirjata strategiaan, osana kestävää kasvua.

Hallittu, eli kestävä väestönkasvu on hyvä, mutta palvelujen saavutettavuus ja julkinen liikenne pitää huomioida strategiassa ja toimenpiteissä paremmin.

Nurmijärven kunnan suuri haaste on julkinen liikenne. Julkisen liikenteen kehittäminen on kunnassa jäissä ja netissä olleen kyselyn perusteella se näyttäisi olevan pienessä roolissa myös tulevassa strategiassa. Olen työpajoissa toivonut tähän kiinnitettävän huomiota.

Tulevan hyvinvointialueen suhteen kunnassa pitää kiinnittää huomioita paremmin myös terveyspalvelujen saavutettavuuteen.

FCG:n vuonna 2021 toteuttamasta kuntapalvelututkimuksesta selvisi, että julkista liikennettä piti vain 26 % vastaajista hyvin hoidettuna. Osuus on huolestuttavan pieni. Edellisestä tutkimuskerrasta tyytyväisten osuus oli pienentynyt 35 prosenttiyksikköä. Nurmijärven verkkosivuilla kerrotaan, että kunta on nostanut kuntapalvelututkimuksen tulokset keskeisiksi strategisiksi mittareiksi.

Maaliskuussa päätöksenteossa oleva strategia näyttää pitääkö lupaus paikkaansa.

Lautakuntien asettamat tavoitteet julkisen liikenteen suhteen ovat vaatimattomia, sillä niissä edellytetään liikenteen palaavan koronakriisiä edeltävälle tasolle, eli tasolle mihin kunnassa ei olla tyytyväisiä.

Edellisessä kuntastrategiassa todettiin, että julkisen liikenteen palvelutasoa tarkistetaan säännöllisesti. En muista, että tarkistuksia parempaan suuntaan olisi tehty.

Tuore KAKS tutkimus, kuntalaiskysely ja viime vuoden FCG kysely kaikki kertoo samaa karua kieltä julkisen liikenteen toimimattomuudesta.

Tehdään laadukas strategia, jolla varmistamme Nurmijärven kestävän kasvun.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut