Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Kun moraalinen kompassi katoaa

Tänä päivänä tapaa usein silminnähden pelokkaita ja järkyttyneitä ihmisiä. Ukrainan sota ei ole herättänyt pelkoa pelkästään omasta turvallisuudesta. Nyt pelko näyttäisi kouraisevan syvemmältä. Onko elämä mahdollista maailmassa, jossa moraalinen kompassi viskataan halveksuvasti katuojaan.

Moraalinen kompassi on kehittynyt satojentuhansien vuosien mittaan siksi, että me olemme sosiaalinen eläin, joka ei selviä ilman kanssakäymistä sääteleviä voimia. Me olimme olemassaolon taistelussa varsin avuton rääpäle, jonka selviytyminen oli jatkuvasti vaaranalaista ja täysin riippuvaista siitä, että opimme tekemään yhteistyötä ja noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Taipumus väkivaltaan ja raakuuteen ei tietenkään voinut kokonaan hävitä, mutta meille kehittyi olosuhteiden pakosta käyttäytymistä säätelevä omatunto, meistä tuli ihmisiä.

Niinpä mikään ihme ei olekaan, että niin monet tuntuvat kokevan suoranaista olemassaolon perusteisiin ulottuvaa ahdistusta. Mikään inhimillisyyttä arvostava sääntö ei tunnu enää pätevän. Viattomia siviilejä ammutaan kaduilla takaraivoon ja jätetään niille sijoilleen lojumaan kuin arvottomat roskat. Kirkon ylin johto hyväksyy sen, että vahvempi valta käy pienemmän kimppuun, kun niin katsoo itselleen hyväksi. Kokonaisia kaupunkeja halutaan näännyttää janon ja nälän voimalla.

Mutta sittenkin. Kaiken tuon kaameuden keskellä näkee välähdyksiä senkaltaisesta inhimillisestä uljuudesta, että ehkä sittenkin kannattaa uskoa tulevaisuuteen. Ihailtavan rohkea väkijoukko käsi kädessä ryhmittyneenä tankin eteen estäen sitä etenemästä, pelkän yhteisen laulun voimin. Pommisuojaan kerääntynyt hätääntynyt väkijoukko kuuntelemassa liikuttuneena, kun upeaääninen nuori tyttö valaa kuulijoihinsa rohkeutta laulullaan kranaattien räjähdellessä tauotta ympärillä. Suomalaiset vapaaehtoiset ottamassa vastaan pakolaisia tai kuljettamassa tarvikkeita nälkää näkeville ja sairaille. Taistelusta väsyneet sotilaat ihastelemassa raunioista pelastettua pörröistä koiranpentua, joka innoissaan vispaa häntäänsä.

Kyllä vain, me todistamme päivittäin raakuutta, jonka ymmärtämiseksi meillä ei ole valmiuksia. Siksi pelko ja ahdistus ovat täysin normaaleja. Mutta me todistamme päivittäin myös inhimillisyyden voimaa mitä uskomattomimmissa tilanteissa. Ainakin allekirjoittanut uskoo, että tämä jälkimmäinen voima lopulta pääsee voitolle kuten niin useasti historian kuluessa aiemminkin.

Kirjoittaja on nurmijärveläinen vapaa kirjoittaja.