Tämän lehden ilmestymispäivänä vietetään lankalauantaita, hiljaiseksi lauantaiksikin kutsuttua. Minun korvissani se ei ole kovin hiljainen, sillä mielessäni soivat karjalaisen isäni kertomukset pirunviuluista. Niitä hän ja viritteli poikasena kotikylän talojen väliin ja soitteli sitten ensimmäisen pääsiäispäivän vastaisena yönä naapureiden kiusaksi.
Muisto säilyi isäni mielessä läpi elämän, enemmän tai vähemmän väritettynä, mutta rakkaana ja tärkeänä. Niin siitä tuli minullekin rakas ja tärkeä. Sen lisäksi minulla on omat lankalauantain muistoni.
Syntymäkaupungissani noidat liikkuivat juuri lankalauantaina. Muistan miten viiletin ympäri kaupunkia turkoosi, emalinen vesipannu kädessäni. Kolkuttelin tuttujen ja puolituttujen ovilla, pannuni täyttyi herkuista ja kolikoista, ja monessa paikassa minut kutsuttiin mehulle ja – mikä parasta – jutustelemaan. Etelään muutettuani kesti kauan ennen kuin osasin varautua oikeana päivänä pieniin noitavieraisiin.
Pääsiäisämmäilylläni on kääntöpuolensa. Eräänä lankalauantaina juoksin niin lujaa kotiin, että pudotin vesikannun kannen matkalla. Haravoin tienvarren ojat moneen kertaan, mutta kantta ei löytynyt. Tässä tilanteessa äitini ei osoittanut kummempia diplomaatin kykyjä, vaan kaiveli asiaa vuodesta toiseen aina pääsiäisen lähestyessä.
Pääsiäinen ja muut juhlapyhät ovat monille muistorikasta aikaa, vai pitäisikö sanoa muistokasta aikaa. Kaikki muistot eivät rikasta. Lapsuuteni jälkeen juhlapyhän merkitys niin minulle kuin monille muillekin ihmisille on vähentynyt. Ne merkitsevät monelle ylimääräisiä vapaapäiviä jos sitäkään.
On onnellistakin, että meillä jokaisella on lupa ja oikeus luoda omat traditiomme. Tai jättää ne luomatta. Itse vietän hybridipääsiäistä; rairuohoa, koristeltuja oksia ja kahvipöytäherkkuja. Mutta myös retki Helsingin kaupunginpuutarhaan ja konsertti sekä tuorein Harrry Potter -elokuva.
Vietetään kaikki juuri sellaista pääsiäistä kuin itsestämme ja läheisistämme hyvältä tuntuu!
Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten toimittaja.