Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Uskallatko puhua ääneen kuolemasta

Mitä miettii ihminen, joka elää viimeisiä hetkiään kuolinvuoteella? Tästä on käsitys nurmijärveläisellä Emilialla, joka kertoo tässä lehdessä työstään saattohoitajana (s. 28). Hän työskentelee Nurmijärven kirkonkylällä ikäihmisten tehostetun palvelun yksikössä Aleksiinassa. Saattohoitajan työssään hän on kohdannut lukuisia kuoleman kynnyksellä olevia ihmisiä.

Emilia kertoo, että kuolinvuoteellaan kukaan ei kadu läheisten kanssa vietettyä aikaa. Harva kuolemaa lähestyvä myöskään toivoo, että olisipa elämän aikana tullut paiskittua enemmän töitä. Moni miettii viimeisillä hetkillään, että olisi pitänyt keskittyä enemmän siihen, mikä elämässä on arvokasta.

Ei kannata siirtää arvokkaita asioita huomiseen.

Emilian mukaan saattohoitajan työssä tulee pohdittua omaa suhdetta kuolemaan. Kuoleman käsittelyä ja kuolemaan valmistautumista on hyvä harjoittaa muidenkin kuin saattohoitajien. Kuolema on jokaisella edessä ja sen ymmärtäminen antaa perspektiiviä elämän valinnoille.

Kuolemasta puhuminen ei ole länsimaisille ihmisille kovin luonnollista. Kuolema ja sairaus on kätketty laitoksiin ja siksi tällaiset ilmiöt on helppo sivuuttaa. Kuolema saattaa tuntua pelottavalta, koska se jää kaukaiseksi, kunnes se koskettaa aivan lähimpiä ihmisiä.

Elämän kauneus ja arvot kirkastuvat vasta, kun ihminen ymmärtää oman määräaikaisuutensa. Jos tietäisimme kuolevamme ensi viikolla, jokainen meistä varmasti laittaisi viimeisten päivien kalenterinsa uusiksi, raivaisi tilaa kaikkein arvokkaimmille asioille ja ihmisille.

Jos tietäisimme kuoleman koittavan pian, jaksaisimmeko murehtia liikakiloistamme, kesken jääneistä opinnoista tai urakehityksestä. Jaksaisimmeko käyttää aikaa pienistä asioista kiistelyyn, mököttämiseen tai nahisteluun siitä, kuka on oikeassa tai väärässä.

Elämällä on alku ja loppu. Ei kannata siirtää arvokkaita asioita huomiseen, koska huomista ei välttämättä tule. Voimme lähteä täältä yhdessä silmänräpäyksessä ja jätämme hetkessä kaiken maallisen. Sodassa kuten parhaillaan Ukrainassa elämälle tullee erityinen merkitys, koska sen menettämisen uhka tulee kaikille tietoiseksi. Lohduttavaa olisi ajatella, että ihmisessä on jokin ikuinen taso, joka ei tarvitse aineellisen kehon tukea jatkaakseen elämistä. Jos kuoleva ei pysty lohduttautumaan minkään uskonnon lupauksella, on hänen hyvä pysyä rauhallisena kuoleman lähellä ja kokea kuolema luonnollisena osana elämää.