Viimeistä vuottaan HUS-kuntayhtymänä toimiva sairaanhoitopiiri on tekemässä historiallisen heikkoa tulosta. Talousarviossa asetettu epärealistinen 15 milj. euron tuottavuusohjelma ei tule toteutumaan, eikä siihen moni alun perinkään uskonut. Palvelutuotanto ei ole alkuvuonna päässyt tavoitteisiinsa ja lakko tuo vielä lisäkustannuksia. Lakon jälkeen alkavat massiivisten hoitojonojen purut. HUSin talous tulee sukeltamaan tänä vuonna ja lasku lankeaa HUSin jäsenkunnille maksettavaksi, sillä kaikki kertynyt alijäämä on maksettava pois ennen uuden HUS-yhtymän aloittamista 1.1.2023.
Missä luuraa HUSin helmikuussa aloittanut toimitusjohtaja Matti Bergendahl? Johtajan 100 päivän etsikkoaika on jo mennyt eikä
toimitusjohtajan näkemyksiä koronasta, hoitoon pääsystä, HUSin taloudesta tai sote:sta juurikaan kuule. Tahtipuikkoa HUSissa
taitavat heiluttaakin kokeneet diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ja johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
HUSin hallituksessa oli 9.5.2022 käsiteltävänä tuleva organisaatiouudistus Se on paluu 80-luvun virastomaiseen organisaatiomalliin, jossa mm. HUSia, Helsinkiä ja neljää Uudenmaan hyvinvointialuetta palvelevat suuret tukipalveluyksiköt ollaan keskittämässä konsernipalveluihin.
Julkisuudessa usein nostetaan esille HUSin hoitohenkilökunnan vaihtuvuus ja saatavuusongelmat, harvemmin nostetaan esille, että HUSissa eri alojen huippuasiantuntijoita siirtyy muiden työnantajiin palvelukseen eikä avaintehtäviin löydy uusia osaavia tekijöitä.