Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta | Yo-todistus ei määritä sinua ihmisenä

Tuoreiden ylioppilaiden nimet on julkaistu ja valkolakit painetaan päähän kahden viikon päästä. Monet mieltävät ylioppilastutkinnon edelleen suureksi saavutukseksi, ja toisille se onkin sitä.

Itse seisoin kotikuntani lukion liikuntasalissa 2014 luokkakavereideni kanssa, lauloin Gaudeamus igiturin ja laskin tuon valkoisena hohtavan lakin vaaleille hiuksilleni. Muistan vieläkin, miten hieno tunne se oli, sillä L:n enkä edes M:n papereilla sitä itselleni voittanut, sen eteen piti tehdä töitä. Keskiarvoni oli lukiossa kahdeksan molemmin puolin. Eniten sitä tiputti matemaattiset aineet, toiseen suuntaan puolestaan veti äidinkieli.

Lukiossa opiskellessa oli paine onnistua, jos kaverit onnistuivat. Täytyi päntätä normaalia enemmän, jos kaveritkin tekivät niin.

Ajattelin, etten näytä ylioppilastodistustani kenellekään.

Viime aikoina on uutisoitu paljon siitä, miten kuormittuneita opiskelijat ovat. Tuoreimmasta kouluterveyskyselystä selviää, että lukiolaisten paineet ovat kovat. Kyselyn mukaan Helsingissä joka neljäs lukio-opiskelija kokee uupumusta. Koko Suomessa uupumusta kokee 21 prosenttia opiskelijoista.

Me Naisten tammikuussa julkaistussa jutussa selviää, että tyttöjen kohdalla lukemat ovat hälyttävät. Lehden mukaan Helsingin yliopiston akatemiaprofessorin Katariina Salmela-Aro sanoo paineiden olevan tällä hetkellä sukupuolittuneet: tytöt kokevat riittämättömyyttä kaksi kertaa poikia enemmän.

Kirjoitin viisi ainetta. Luin, luin ja luin. Kirjoitin muistiinpanoja, olin kesätöissä Ahvenanmaalla ennen ruotsin kirjoituksia ja käytin lukuloman todellakin lukemiseen.

Olin ylpeä käsissäni olevasta ylioppilastodistuksesta. Samaan aikaan se kuitenkin hävetti. Ajattelin, etten näytä sitä kenellekään, koska arvosanat ovat niin huonot. C:n paperit, joiden joukossa on yksi A. Lukion päättötodistus on paljon parempi, näytän mieluummin sen, ajattelin.

Paineet saada hyvä todistus oli kovat, kaikkihan haluavat nähdä sen.

Opiskella on verbinä letkeä. Vähän kuin kuljeskella, istuskella tai laiskotella. Miksemme ota sitä enemmän niin? Rennosti omien taitojen rajoissa, ilman turhia paineita ja pakonomaista tarvetta onnistua ja olla vähintään yhtä hyvä kuin muut.

Olenko tarvinnut yo-todistusta koskaan mihinkään? En. Lukion päättötodistustakin vain kerran.