Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Yhteistä ratkaisua kirkon kiperään kysymykseen etsimässä

Mielipidekirjoituksessaan Leni Niinimäki (NU 20.7.) kritisoi minun ja lähiseudun muiden seurakuntien kirkkoherrojen haastatteluissa (NU 13.7.) ilmoittamaamme kantaa noudattaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylimmän päättävän elimen kirkolliskokouksen tekemää linjausta avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona. Leni vaatiikin kirjoituksessaan, että Nurmijärven seurakunta poikkeaisi tästä linjasta. Lenin ajattelutapa edustaa samaa kantaa kuin NU:n jutussa 13.7. mainittu Sipoon suomalaisen seurakunnan ratkaisu hyväksyä kirkollinen vihkiminen ja avioliiton siunaaminen samaa sukupuolta oleville pareille. On totta, että osa kirkkomme seurakunnista ja papeista on päätynyt kannalle, että kirkolliskokouksella ei olisi oikeutta puuttua asiaan. Kirkko-oikeudellisesti tälle ei kuitenkaan ole perusteita ja valtaosa kirkkomme seurakunnista ja papeista edelleen noudattaa kirkon järjestystä ja tunnustaa kirkolliskokouksen – ”kirkon eduskunnan” – oikeuden päättää kirkon elämään ja oppiin liittyvistä asioista. Onkin muistettava, että vihkimis- tai siunaamisasia ei ole seurakuntien, kirkkoherrojen, piispojen tai tuomiokapitulien päätettävissä. Seurakunnissa kirkkoherrojen on joka tapauksessa kuitenkin valvottava, että kirkon järjestystä noudatetaan esimerkiksi vihkimisasiassa.

Selvyyden vuoksi sanottakoon, että omakin kantani on, että kirkolliskokouksen tulisi mahdollisimman pikaisesti löytää piispojen tekemän selvitystyön perusteella olevista vihkimisasiaa koskevista vaihtoehdoista kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu kirkkoa nyt jakavan tilanteen sijaan. Ja kuten olen nyt viime päivien somekeskusteluissakin sanonut: vastoin joidenkin väitteitä suhtaudun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin lämmöllä ja kunnioituksella. On ehdottomasti kiireellinen asia kirkossa löytää kestävä ratkaisu kohdata rakkaudellisesti homoseksuaaliset sisaremme ja veljemme nykyistä tilannetta paremmin.

Koska Leni on tehnyt myös kirkkovaltuustoaloitteen vihkimis- ja siunaamisasiasta, Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvosto tulee käsittelemään sen viivytyksettä. Sen vuoksi, että asia on nyt valmistelussa, en voi hyvän hallinnon periaatteita noudattaen lähteä tässä ottamaan laajemmin kantaa Lenin mielipidekirjoituksessaan myös käsittelemään itse aloitteeseen ja siinä Lenin esittämiin lain tulkintaa tai kirkon päätäntäoikeutta koskeviin näkemyksiin. Joka tapauksessa pyrin ottamaan aloitteen kirkkoneuvoston käsiteltäväksi jo elokuun kokouksessa.

Somekeskusteluissa minulta kysyttiin, miten menetellään papin kanssa, jos hän toimii vastoin kirkon ohjeistusta vihki- tai siunaamisasiassa. Kirkon nykykäytännön mukaan sanoisin, että asiasta ei saa esimerkiksi varoitusta, virasta erottamisesta puhumattakaan, jota sitäkin joku pelkäsi tapahtuvan. Meidänkin papeistamme on muutama toiminut vastoin kirkon virallisen kannan mukaista ohjeistustani ja vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin. Olen tällöin keskustellut hänen kanssaan ja pyytänyt häntä ottamaan yhteyden myös piispaamme Kaisamariin, jolle keskeisesti tällaisten asioiden käsittely hiippakuntatasolla kuuluu. Arvostan sitä keskinäistä luottamusta, että kyseiset muutamat papit ovat ottaneet minuun nimenomaan etukäteen yhteyttä ennen vihkimistä ja olemme voineet keskustella asiasta ja piispan kanssa keskustelusta, jos pappi on edelleen aikonut toimittaa vihkimisen tai siunaamisen.

Leni myös esittää seurakunnan tilojen avaamista samaa sukupuolta olevien hääjuhliin. Ensimmäisen kerran hän on esittänyt saman vaatimuksen vihreiden valtuustoryhmän mielipidekirjoituksen mukana jo vuonna 2017 (NU 15.–16.4.17). Vastasinkin NU:ssa tuolloin tuoreeltaan ja vastaan edelleen samalla tavalla: koska hääjuhla-asia ei ole ristiriidassa kirkon avioliittokäsityksen kanssa, kirkkoneuvosto oli päättänyt seurakunnan tilojen avaamisesta esityksekseni perusteella myös samaa sukupuolta olevien hääjuhliin jo aikaisemmin kuin vihreiden valtuustoryhmä asiaa alkoi vaatia.