Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta | Kauhun yö karmivassa hotellissa

Ensimmäinen kesäloma ja suunnitelmissa kotimaanmatkailu roadtripin muodossa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Naantali, siitä matka jatkui Yyteriin. Hiekkadyynit vaihtuivat seuraaviin, kun jatkoimme länsirannikkoa pikkuhiljaa ylöspäin. Seuraavan yön vietimme Himangalla, jonka läheisyydessä on kaunis Vattajanniemi ja aamiainen valtavalla hiekkarannalla, jossa ei ollut muita kun me. Kalajoen hiekkasärkkien kautta matka jatkui Oulun läpi Tornioon. Siellä hetken huilattuamme lähdimme laskeutumaan kotimaata hiljalleen alaspäin. Heräsimme Torniosta kuudelta aamulla auringonmollukan loistaessa kirkkaana suoraan ikkunoista sisään. Matka kohti Kuopiota alkoi.

Olimme pienen budjetin reissulla ja olimmekin yöpyneet edelliset yöt airbnb:ssä ja majatalossa. Kuopiossa meitä kuitenkin odotti reissun ainoa hotelliyö. Tämä hotelli oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mitä olimme ajatelleet. Nettisivuilla oli kauniita ja huoliteltuja kuvia, tosin hyvin vähän itse huoneista. Paikan mainostettiin olevan noin yhdeksän kilometrin päässä Kuopion keskustasta.

Ei kestänyt kauaa, kun silmät avautuivat apposen auki.

Todellisuudessa matkaa oli autolla 30 kilometriä, linnuntietä yhdeksän. Määränpäässä meitä odotti suuri rakennuskompleksi. Entinen epilepsiaparantola, joka on ollut hotellina kahden vuoden ajan. Noiden vuosien aikana sille ei kuitenkaan oltu tehty mitään. Rakennus näytti sisältä edelleen sairaalalta. Joissain huoneissa oli edelleen sairaalasängyt. Selkäpiitä karmi jo sairaalakäytävää kävellessä. Olimme paikan ainoat yöpyjät, huoneita kerroksessamme oli useita. Huone oli sairaalahuone, jonne oli tuotu parisänky. Paikka tuntui ahdistavalta, mutta päätimme, että selviämme siellä yhden yön, aamulla pääsisimme heti pois.

Nukahtaminen oli vaikeaa ja mielikuvitus alkoi laukata. Olin juuri nukahtamassa, kun käytävästä kuului selkeä ääni, kuin joku olisi laskenut lusikan lautaselle. Mutta eihän täällä ole muita kuin me? Tässä vaiheessa yritimme vielä järkeillä äänen tulleen putkistosta ja painoimme silmät uudestaan kiinni. Ei kestänyt kauaa, kun silmät avautuivat apposen auki. Nyt kuultu ääni oli erilainen. Sen alkuperää oli mahdoton järjellä selittää. Ääni voimistui ja läheni. Kuin joku olisi nostanut ylös ja painanut taas alas huoneessamme olevan invavessan vessanpöntön vierellä olevat tuet. Mutta miksi kukaan tekisi niin? Katsoimme toisiamme ja päätimme, että tämä oli nyt tässä. Laitoimme valot päälle, pakkasimme tavaramme ja lähdimme ulos rakennuksesta. Niin pikaisesti en ole ikinä lähtenyt mistään. Ahdistus helpotti, kun tuo kammottava rakennus jäi aina vain kauemmaksi. Ajoimme koko yön, jotta pääsimme kotiin nukkumaan.

Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia? Kerro tarinasi meille osoitteessa nurmijarven.uutiset@media.fi.