Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Yritysbuumi ei ole itsestäänselvyys

Nurmijärvelle ollaan lähiviikkoina avaamassa useita uusia liikkeitä. Viime lehdessä (NU 13.8.) uutisoimme, että Lidl ja Tokmanni avaavat isot liikkeensä kirkonkylälle. Avajaispäivä on ensi viikolla 25. elokuuta. Kaksi uutta myymälää työllistävät noin 40 työntekijää.

Tässä lehdessä (NU 17.8.) kerromme Klaukkalan Viirinlaaksoon pian avattavista liikkeistä. Niistä ensimmäisenä ovensa avaa Jysk 25. elokuuta. Musti ja Mirri avaa ovensa syyskuun alussa ja Rusta syyskuun puolivälissä. Myös Gigantti avaa Viirinlaaksoon syksyn aikana.

Nämä eivät suinkaan ole tämän vuoden ainoita yritysuutisia Nurmijärvellä. Esimerkiksi maaliskuussa Klaukkalaan avattiin Suomen suurin S-market.

Pian avattavat uudet liikkeet tuovat Nurmijärvelle positiivista pöhinää.

Tällaiset yritysuutiset ovat Nurmijärvelle ja nurmijärveläisille erinomaisia uutisia. Nämä viestit kertovat myös, että Nurmijärvi kuntana on rakentanut yritysmyönteisen ympäristön.

Tuskin mikään muu yksittäinen asia voi nostaa mielialoja paikkakunnalla yhtä paljon kuin isot yritysuutiset. Isoista yrityshankkeista käydään myös kuntien välillä kovaa kilpailua. Kiinnostavimmat kunnat kuten Nurmijärvi ovat voittajia.

Esimerkiksi kun Fazer hiljakkoin kertoi etsivänsä Etelä-Suomesta paikkaa isolle jättitehtaalleen, monet kunnat toivottivat Fazerin tervetulleeksi tonttiehdotuksia esitellen. Lopulta Fazer valitsi sijoituspaikakseen Lahden.

Tämän loppukesän yritysuutiset ja pian avattavat uudet liikkeet tuovat Nurmijärvelle positiivista pöhinää ja myös kaivattuja palveluja nurmijärveläisille. Ne lisäävät kunnan ja taajamien kiinnostavuutta. Yritysuutiset ovat uskonvahvistus kunnan elinkeinopolitiikalle ja jokaiselle kuntalaiselle. Jokaisen kaupallisen toiminnan investointi Nurmijärveen on merkki siitä, että kunta voi hyvin. Isot yrityshankkeet tuovat verotuloja ja työpaikkoja jokaisen nurmijärveläisen hyödyksi.

Suomessa on paljon muuttotappiokuntia, joiden palvelut karkaavat kunnan ulkopuolelle ja veronmaksajat muuttavat houkuttelevimpiin kuntiin. Nurmijärvellä tilanne on onneksi päinvastainen, mutta se ei ole itsestäänselvyys, jos kunta laiminlyö elinkeinopolitiikkansa.