Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Vuorovaikutusta kehitetään kunnassa monin eri tavoin

Vastaus Nurmijärven Uutisissa 17.-18.9.2022 mielipidepalstalla olleeseen kirjoitukseen ”Missä kuntalaisen aito kohtaaminen?”

Nurmijärven kunta on korona-ajan jälkeen vihdoin käynnistänyt viime keväänä livenä tapahtuvat kuntalaistapaamiset eri muodoissaan. Olemme järjestäneet käveleviä kyläiltoja, olleet tavattavissa toreilla, markkinoilla ja monenlaisissa tapahtumissa. Ajankohtaisista asioista on järjestetty kyselyjä, työpajoja, keskustelutilaisuuksia ja muun muassa Ilvesvuoren kaavasta järjestettiin yleisötilaisuus.

Kunta on olemassa kuntalaisia varten ja siksi on toimintamme kannalta olennaista, että vuoropuhelu sujuu ja sille on toimivat kanavat. Kunnan virkakunta ja asiantuntijat ovat helposti tavoitettavissa eri tavoin ja myös kuntalaisten tavattavissa kunnanvirastolla. Ja vaikka turvallisuussyistä virastolla ei enää voi kulkea vapaasti, on tapaamisaikoja mahdollista varata puhelimitse tai sähköpostitse, joskus ohikulkeissaankin. Yhteyttä voi myös ottaa kunnan palautejärjestelmä Solmun kautta, jos ei tiedä kuka asiaa hoitaa.

Huomioimme kuntalaisten palautteet, yhteistyössä saadaan monipuolisia näkökulmia asioihin. Kaikkia toiveita ei valitettavasti aina pystytä toteuttamaan, esimerkiksi muiden tehtyjen päätösten tai lainsäädännön vuoksi

Parhaillaan olemme päivittämässä viestintäohjelmaamme, johon liittyen nettisivuiltamme löytyy kuntalaiskysely. Otamme mielellämme vastaan ideoita siitä, miten voisimme entisestään kehittää viestintäämme ja vuoropuheluamme.

Seuraava kyläilta järjestetään 11.10. klo 17.30–19 pääkirjastolla. Lämpimästi tervetuloa mukaan!