Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Näkökulmaa huumeriippuvuuteen

Lääkärien peruskoulutukseen Helsingissä 1970-luvun alussa sisältyi huumetietämystä jonka perusteet tulivat sotavammojen akuutista kivunhoidosta ja 1960-luvun riippuvuusongelmista. Morfiiniriippuvuuden on todettu syntyvän kahdessa viikossa päivittäisellä riippuvuuden kehittymisen kannalta optimaalisella annoksella. Tietenkin yksilöllisiä eroja. Siinä tilassa potilas on täysin tahdoton ja tarvitsee aina vain lisää ainetta millä keinolla tahansa laista ja etiikasta piittaamatta (siis väkivalta, murrot, varkaudet ym). Heroiinilla riippuvuuden syntyyn riittää kymmenen päivää.

Nykyään bilekäytössä muodikasta ovat kokaiini, amfetamiini johdoksineen ja synteettiset muut stimulantit. Kokaiini on opioideja nopeampi orjuuttaja, ja jo yksi annos voi luoda loppuiän mieltymyksen. Uusilla stimuloivilla ns. muuntohuumeilla voi olla yllätysbonuksena äkkikuolema kun aine provosoi sydämen kammioperäisiä rytmihäiriöitä.

Toistuvasti raportoidaan maailmalla ja Suomessa yliannoskuolemista niin kuin olisi olemassa ihan sopivakin annos. Kun on riippuvainen suonensisäisestä huumeesta, elämä on yksityistä helvettiä aineen hankkimistaistossa ja vieroitusoireiden kourissa. Varmasti ainakin osa yliannoskuolemista on harkittuja helvetistä poistumisia – ensin vain on pitänyt saada säästymään ainetta tähän tarpeeseen riittävä kerta-annos.

Ammattimaiset huumekauppiaat tuntevat kentän ja dynamiikan. Uusia asiakkaita on vuosikymmenet hankittu erityisesti varakkaiden perheiden uteliaista nuorista joilla on maksukykyä. Ammattilaiset kyllä tietävät myyvänsä ruhtinaallisella myyntivoitolla kuolemaa viihteen varjolla. Riippuvaisille ei tarvitse ainetta enää mainostaa.

Sosiaalitoimessa pyritään huumeriippuvaisia hoitamaan ja terveydestä huolehtimaan ihmisyyttä arvostaen ja valistusta lisätään. Oikein. Mutta jos ja kun kuoleman kauppa sivuutetaan ilman sanaakaan, tämä menettely tukee sekä kovien että kevyempien aineiden markkinoita. Käytön rangaistavuuden vaikutuksesta ei ole selvyyttä onko enemmän hyötyä vai haittaa.

Pysyvämpää tulosta voisi olla saavutettavissa kuoleman kauppiaisiin kohdistuvilla toimilla. Helppoa ei ole sekään kun vastassa on vahva sisäisesti kurinalainen verkosto.