Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Haja-asutusalueen rakentamismahdollisuuksista

Kunnanhallituksen asettama kaavoituksen kehittämisen työryhmä julkaisi loppuraporttinsa maaliskuussa 2021. Toimin kyseisen työryhmän puheenjohtajana.

Työryhmän keskeinen tavoite oli rakennusmahdollisuuksien lisääminen haja-asutusalueella – erityisesti alueilla, joille rakentamista halutaan ohjata yhdyskuntarakenteen kannalta. Tällaisiksi alueiksi määriteltiin mm. kyläkeskukset, kyläkoulujen ja nykyisen tieverkoston läheiset alueet. Kuntastrategian mukaisesti kylien kehittäminen ja rakentamisen mahdollistaminen kyläkeskuksiin oli selkeä tavoite.

Työryhmä päätyikin esittämään emotilatarkastelusta luopumista ja osayleiskaavoissa käytettäväksi edullisuusvyöhykemallia, jossa rakentamismahdollisuudet määräytyisivät – ei pelkästään tilan kokoon – vaan myös tilan sijaintiin perustuen. Kyläkeskuksissa, koulujen läheisyydessä ja hyvien liikenneväylien varrella olevat kiinteistöt saisivat suhteellisesti enemmän rakennuspaikkoja kuin haja-asutusalueen laitamilla olevat ja rakentamiseen huonosti soveltuvat tilat. Kokonaisuudessaan rakentamismahdollisuuksia tulisi siis selkeästi lisätä ja huomioida lisäksi rakentamisen ohjaaminen parhaille paikoille. Kylien keskustoissa ehdotettiin käytettäväksi myös erityisiä kyläkaavoja, jotka antaisivat suoraan mahdollisuuden rakentamiseen.

Toivon, että osayleiskaavojen laatimisessa päästään viimeinkin eteenpäin.

Ajatuksena oli, että isoja maatiloja suosivan pinta-alaperusteisen tarkastelun sijaan työryhmän esitys jakaisi rakennusmahdollisuuksia myös pienemmille kiinteistöille esim. juuri kylien keskustoissa. Hyvillä alueilla myös pienet kiinteistöt saisivat näin rakennuspaikkoja.

Oletan, että tällaiset alle hehtaarin rakennuspaikat myös menisivät myyntiin ja toteutuisivat rakentamisena nopeammin kuin suurten tilojen lukuisat tontit. Ongelmanahan on ollut, että maanomistajilla ei ole ollut aina myyntihaluja, vaikka yleiskaavoissa on rakennuspaikkoja myönnetty. Se on ymmärrettävää. Vanhoilla sukutiloilla ja toimivilla maatiloilla tonttien myymisen kynnys on korkeampi kuin pienellä irrallisella maatilkulla.

Toivon, että osayleiskaavojen laatimisessa päästään viimeinkin eteenpäin. Työryhmän esitys, joka perustuu emotilatarkastelusta luopumiseen ja edullisuusvyöhykkeisiin vastaa erinomaisesti asetettuihin tavoitteisiin.

Uudistuksella saadaan Nurmijärvelle 1000 jopa 2000 uutta rakennuspaikkaa. Asiaan liittyvät suuret taloudelliset intressit on syytä tiedostaa päätöksenteossa. Vaikka käyttäisi yhden tontin hintana varovaisesti 50 000 euroa, niin huomaa, että kyseessä on pitkässä juoksussa valtava 50-100 miljoonan euron taloudellinen intressi. Itse näen, että työryhmän esitys varmistaa myös tuon taloudellisen hyödyn jakaantumisen tasapuolisesti, useammalle kuntalaiselle sekä arvottaa paremmilla paikoilla ja rakentamiskelpoisilla alueilla sijaitsevia tiloja.

kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen (kok.), Nurmijärvi