Maanantaina 17. lokakuuta vietetään kansainvälistä Asunnottomien yötä YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Nurmijärvellä järjestetään tällöin toistamiseen tapahtuma kirkonkylän torilla. Nurmijärven seurakunnan diakonin Johanna Tontin mukaan asunnon tulisi olla kaikkien perusoikeus (s. 23). Näin ei kuitenkaan ole.
Tänä vuonna Asunnottomien yö viettää 20-vuotispäivää. Juhlavuoden teemana on Tulevaisuus ilman asunnottomuutta.
Silloin tulee mieleen he, joille tuo kysymys on arkipäivää.
Kohtuuhintaisten asuntojen tarjonta on merkittävä keino edistää pienituloisimpien yksin elävien ja perheiden asunnon saantia ja siten asunnottomuutta.
Sähkön hinnan nousu on saanut monet pelkäämään kylmän talven puolesta. Kuinka selvitä, kun lämmitystä ei välttämättä voi pitää tavallisissa lukemissa tai kodin lämmöstä vastaakin yhtäkkiä pääsääntöisesti varaava takka? Vaikka sähkölasku saattaa hirvittää, ja keinoja sen pienentämiseen yritetään keksiä keinolla millä hyvänsä, niin katto pysyy silti pään päällä. Vaikka sisälämpötila tippuisi normaalia alemmalle tasolle, niin katto on silti pään päällä.
Iltaisin, kun lähden koiran kanssa ulos, saatan useinkin miettiä, tulihan avain varmasti mukaan. Ilta-aikaan kerrostalon alaoven koodi ei enää toimi, joten porraskäytäväänkään ei ole mitään asiaa, jos avaimet ovat kotona. Mietin, että jos tilanne tosiaan olisi niin, että avaimet olisivat muualla kuin omassa taskussa, miten selviäisin yön yli. Mihin menisin? Silloin tulee mieleen he, joille tuo kysymys on arkipäivää.
Kun avainnippu kilisee taskun pohjalla, niin tietää pääsevänsä kylmästä syysillasta lämpimään kotiin ja tarvittaessa lämpimän suihkun kautta viltin alle. Silloin puolestaan helposti unohtuvat he, joilla kotia ei ole. He, joiden kattona on tähtitaivas päivästä ja viikosta toiseen, vuodenajasta riippumatta. Suomen Punainen Risti kuvailee asunnottomuutta köyhyyden äärimmäisimmäksi muodoksi, joka heikentää entisestään asunnottoman ihmisen hyvinvointia sekä ihmisarvoista elämää.
Katto pään päällä ei saisi olla itsestäänselvyys niin kuin ei mikään muukaan elämässä. Silti se on. Kun käperrymme illalla peiton alle omaan sänkyyn, muistetaan, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta.