Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Yrittäjyys yhdistää yksinyrittäjät

Suomalaisista yrityksistä yli 65% on yhden hengen yrityksiä eli yksinyrittäjiä on maassamme kohta jo yli 200 000. Yksinyrittäjyys on kasvava ja yhä merkittävämpi suomalaisen työelämän ilmiö.

Yksinyrittäjien joukko on hyvin heterogeeninen. Itsensä työllistämisessä on kyse oman työn myymisestä suoraan asiakkaalle, oli kyseessä sitten kuluttaja, toinen yritys tai organisaatio. Yksinyrittäjiä työskentelee lähes kaikilla toimialoilla ja heidän asemansa ja tilanteensa vaihtelee paljon aloittain ja ammateittain.

Yksinyrittäjän täytyy luottaa omaan osaamiseensa, mutta liiketoiminnan pyörittämiseen tarvitaan myös monipuolista tukea ja resursseja. Siksi yhä useampi yksinyrittäjä päätyy työskentelemään verkostomaisesti toisten yksinyrittäjien kanssa. Verkostoista haetaan myös kasvua. Vaikka taloudellinen toimintaympäristö on haasteellinen, lähes 2/3 yksinyrittäjistä on kasvuhakuisia.

Yksinyrittäjän täytyy luottaa omaan osaamiseensa.

Työn imu on tuttu monelle yksinyrittäjälle. Asialleen omistautuneina he uppotuvat omaan tekemiseensä. Intensiivinen työtapa kuitenkin kuormittaa tekijäänsä ja vaatii hyviä itsensä johtamisen ja ajanhallinnan taitoja.

Vaikka jokaisen yksinyrittäjän polku on omanlaisensa, heitä yhdistää yrittäjyys, halu kehittyä ja onnistua. Yksinyrittäjille suunnattuja yrityspalveluja ei kuitenkaan vielä ole paljon, ei myöskään kohtaamispaikkoja. Mutta maailma muuttuu silläkin saralla.

Yrittäjäjärjestö tekee työtä suomalaisen yrittäjyyden eteen, nostaa asioita keskusteluun ja tekee uusia avauksia. Yhtenä uutena avauksena on marraskuussa järjestettävä ensimmäinen valtakunnallinen yksinyrittäjäpäivä.

Vaikka yksinyrittäjät ovat tavanneet Uudellamaalla monen monta vuotta, vastaavaa tapahtumaa ei ole tässä maassa ennen nähty. Päivä kokoaa yksinyrittäjät ympäri Suomen yhteen verkostoitumaan, oppimaan ja rentoutumaan.

Yksinyrittäjä älä jää yksin. Ota hetki aikaa itsellesi ja tule viihtymään, yhdessä.

Kirjoittaja on Uudenmaan Yrittäjien aluejohtaja.